[KOLMAS NÄYTÖS]
(Puheenjohtaja soittaa kellolla asiallisia sisään. Tulevat kaikki peräkkäin.)
PUHEENJOHTAJA: Päätös. Tätä asiaa tutkiessaan on oikeus saanut sen käsityksen, että kantaja Vinkan ja vastaaja Kelan välillä on voinut olla semmoinen sopimus, että ei vastaajan mies ja hevonen olleet annettu kantajalle työntekoa varten, nimittäin sitä työtä vastaan mitä kantaja on tehnyt vastaajalle. Mutta koska kantaja ei ole voinut vastaajan tekemiä vastakanteita ja väitteitä toteen näyttävästi kumota, niin senvuoksi ei oikeuskaan voi muuta kuin painaa tämä asia myttyyn ja kuitata kulut asianomaisten kesken, kunkin omaksi vahingokseen. Ja mitä siihen tulee, että kantaja on pyrkinyt tässä asiassa valalle, sillä toteuttaakseen kannettaan, ei oikeus ole voinut siihen suostua, nojaten vastaajan kieltoon ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 35 §:lään.
(Kela näyttää pitkäänenää Vinkalle; sitä ei huomaa puheenjohtaja, vaan yleisö.)
Mutta siitä, että vastaaja on tehnyt itsensä syylliseksi röyhkeällä esiintymisellään oikeuden edessä tulee hän — verrattuna oikeudenkäymiskaaren 29 luvun 1 §:lään — saamaan sakkoa 20 mk, vastaava neljän päivän vankeutta. (Vinkka näyttää nyt vuorostaan pitkäänenää Kelalle.) Päätökseen tyytymätöin saa hakea siihen muutosta Keisarillisessa Hovioikeudessa kuudenkymmenen päivän kuluessa, tätä päivää lukuunottamatta.
ILMOLA (Puhuu päämiehelleen): Eiköhän oteta vetoa, koska meidän hyvä asia niin meni.
KELA: Sekö koski teillä on vielä laskematta? Vetäkää vain, kyllä minä perässä tulen; eipä täällä ole saanut vielä kaikkea sanavarastoaan tyhjentääkään; ja muutenkin on minun vedottava, kulungeistani ja tuosta mainiosta sakostani.
PUHEENJOHTAJA: Oikeinko niin? Sitte on vetoraha maksettava.
KELA: Mutta kuinkas on sen asian laita? Minä muistelen olevan lakiteoksessa, ettei senlaatuisesta asiasta mene vetorahaa.