Mutta tässä ei ole kysymys lappalaiskodasta, vaan lakituvasta, kuten seuraava oikeuteen mennessä luettava loitsu osoittaa:
Laki täynnä laulajia, peripenkki tietäjiä, oviloukku loihtijoita — kuulin ulkoa runoja, läpi sammalten sanoja, läpi tuohten tuomioita.
Mainitussa Ansiotyökosinnassa on kuvattu vaiteliaatkin lautamiehet säkeillä:
tupa oli täynnä tuppisuita,
jakku miehiä jaloja.
Parahien laulajien sijoittaminen Pohjolaan on aiheutunut seuraavasta loitsusta:
Ei ennen miun isoni, ei se lahjont lappalaista, eikä noutant noian mieltä; kivet suuhun syrjin syösti — parahille laulajille, tietävämmille runoille. Jos tahon tasoille panna, miesten verroille veteä, laulan laulajat parahat pahimmiksi laulajiksi.
Vaikka noidan kertosanana onkin lappalainen, on tässä ilmeisesti tarkoitettu samalla tasolla olevain loitsijain keskenäistä kilpailua.
Koska suomalaisella sananvoiman käyttäjällä saattoi olla vastuksenaan myös virkaveljensä tai lakia lukeva tuomari lautamiehineen, jotka hän käsitti kaltaisikseen loitsijoiksi, niin hän toisinaan näihin sekoitti varsinaisen vastuksensa, lappalaisnoidan. Itse vastakohtaisuuskin saattoi tässä kohden vaikuttaa tasoittavasti:
"minä laulan lappalaisen > ei lappi minua laula > lappi laulanevi".
Sitäpaitsi vanha tapa käydä Lapissa suuremman tiedon, mahdin ja maineen saavuttamiseksi johti helposti siihen käsitykseen, että sieltä myös loitsurunot olivat opittavissa.