HEIKKI. Ei minulla mitään Kerttua vastaan ole, mutta —
EMÄNTÄ. No mitä sinä sitten puhut kiusaamisesta?
HEIKKI. Rakas äiti ja isä, minä en mielelläni puhu tämmöisistä asioista enkä oikeen voi… voi sietää, että niistä muutkaan puhuvat.
EMÄNTÄ. Sinä olet ollut liian paljon yksinäsi täällä korvessa, järvien takana. Et sinä osaa edes ajatella niinkuin muut ihmiset.
JERE. No menenkös minä?
EMÄNTÄ. Tietysti! Mitä sinä siinä vielä töllötät?
HEIKKI. Äiti, te voisitte säästää minulta tämän, jos te tahtoisitte.
EMÄNTÄ (Jerelle). No etkö sinä jo lähde!
JERE (menee).
EMÄNTÄ. Täytyyhän sinun, hyvä ihminen, jo tuumia naimisiin menoa. Isäsi vanhenee, minä vanhenen, kerran me kuolla kuukahdamme, ja silloin on sinulla ympärilläsi vain vieraita.