HEIKKI. Johan sinä nyt vallan…! Tuommoisia ei saa puhua. Kaikki menee niin hyvin ja hauskasti, että sinä itsekin kerran ihmettelet. Eikö niin?
VILMA. Niinhän sinä sanot.
HEIKKI. Ja sinäkin. Sinun täytyy rohjeta ottaa oma osasi. Sinä et saa antaa maailman kolhia tiseäsi.
VILMA. Lopettaneeko tuo kolhimistaan minun tahdostani.
HEIKKI (teeskennellyn ankarasti). Nyt sinä panet tavarasi kauniisti kaappiin takaisin ennenkuin väet tulevat saunasta… Ja sitten sinä et saa enää ajatella tätä asiaa. Tottele sinä vaan, sinä pahankurinen lapsi! (Vilma panee tavarat kaappiin.) Kas niin! Kuuntele nyt tarkasti, mitä minä sanon. Tänä iltana sinä et itke yhtään, et yhtään, muista se… Kun muut ovat menneet nukkumaan, tulen minä luoksesi hetkiseksi. Silloin katsotaan, kuinka sinä olet totellut minua.
VILMA. Sinä osaat laskea leikkiä kaikesta.
HEIKKI. Eihän täällä maailmassa jaksaisi muuten ollenkaan elää.
(Jere tulee.)
JERE. Ahaa! Tännekös sinä juutas karkasitkin! Ei siellä silloin vielä löylyä ollut, kun sinä lähdit, mutta sitten sitä alkoi tulla. Kiuas jyrisi kuin ukkonen ikään, kun minä siihen vettä roiskasin. Siellä olisi vaikka silakat seinänraossa paistuneet. (Vilma menee.) No mikäs kiire sille tuli?
HEIKKI. Näkyypä se "nykykansankin mies" osaavan sen kiukaan kivetä.