EMÄNTÄ. No vanno, vanno ja mene sitten päättämään työsi.
ISÄNTÄ (kauhistuneena). En, en! Saat vaikka surmata minut, mutta minä en mene:
EMÄNTÄ. Täytyykö minun hankkia sinulle Honkala kaksi kertaa?
ISÄNTÄ. Älä mene sinne, älä mene! Se nauraa ja me olemme hukassa.
Annetaan asioitten olla niinkuin ovat. Älä mene!
EMÄNTÄ. Pelkurille se nauraa, mutta ei minulle. Minä tiedän, mitä minä tahdon ja minä panen sen täytäntöön.
ISÄNTÄ. Sinä olet kauhea.
EMÄNTÄ. Maailma on kauhea, en minä. Se on minua laahannut, se on minut tämmöiseksi kouluttanut. Sinä muistat, ettei Honkalan Katri olisi neljäkymmentä vuotta sitten tehnyt maan matosellekaan pahaa. Mutta maailma on tehnyt Honkalan Katrille pahaa ja Katri on oppinut elämään.
ISÄNTÄ. Älä mene. Rukoile Jumalalta apua. Älä mene.
EMÄNTÄ. Jumalalta?… Jos minäkin siellä säikähdän, niin sitten — kenties — niinkuin sinäkin.
ISÄNTÄ. Se nauraa meidän turmiotamme.