VILMA. Mitäs asiaa emännällä on Honkalaan?
JERE. Kattiako sinä sillä tiedolla teet? — No voinhan minä sen sinulle sanoakin. Niitä Honkalan väkiä se emäntä lähetti tänne kesteihin pyytämään.
VILMA. Eihän nyt ole edes Tanelinpäivät.
JERE. No jollei ole, niin keksiihän ihminen aina jotakin muuta syytä, kun sitä välttämättömästi tarvitsee.
VILMA. "Välttämättömästi juttelee." Mies hoi! Mitä sinä juttelet?
JERE. Aai, minä huomaan, ettei sinun kalloosi ole sitä älliä viljalti siunaantunut. Ja mistäpä sitä — vaimoihmisen päähän. Nääs sinä et osaa katsoa kaikkien asioitten päälle yht'aikaa. Mutta minä osaan.
VILMA. No katso sitte!
JERE. Joo, sen minä teenkin. Jos minä lyön meidän läsipäistä tammaa, niin se tietää, että emäntä on haukkunut isäntää ja isäntä minua. Nääs se on nyt sitä asioitten ylikatsomusta, översihtiä. Ja jos Honkalan väki pyydetään meille noin vaan ilman aikojaan pitoihin, niin se tietää häitä.
VILMA (säikähtäen). Häitä?
JERE. Häitä niinkin, juuri häitä. Honkalassa on likka ja meillä poika ja mitäs muuta enää häihin tarvitaankaan? — Mutta ethän sinä ymmärrä tätä asiaa, eihän sinulla ole sitä oikeata ylikatsomusta.