PASTORI. Ainin kohtalo minuakin surettaa. — Antti on tiensä valinnut, koettakoon sillä pysyä.
VILJO. Meidän on tehtävä jotakin, meidän on varoitettava Anttia.
PASTORI. Mamselli Lindgren kyllä uskoi vahvasti kertomansa todenperäisyyteen ja oli kovin murheissaan miespoloisten kohtalosta, mutta ei hänkään ollut saanut tietojaan mistään varmasta lähteestä. — Kohta me Antin tapaamme ja saammehan hänelle niistä silloin huomauttaa.
AARNE. Jollei meidän varoituksemme tule liian myöhään.
PASTORI. Miksi sinä niin ajattelet?
AARNE. Antin puhelinkeskustelu katkesi niin omituisesti.
VILJO. Olisikohan siinä koneen särkymisessä sittenkin jotakin takana?
PASTORI. Älkäämme nyt liiaksi hätääntykö. Enhän minäkään ole kuullut mitään varmaa — ja vallan toisesta kaupungista. Sattuuhan niille puhelimillekin kaikenlaisia vahinkoja.
VILJO. Minä käväisen katsomassa Anttia!
PASTORI. Annahan olla menemättä nyt vielä. Odotetaan ensin hetkinen.
Jollei Anttia kuulu, niin voithan sitten lähteä.