PASTORI. Aarne, me olemme kaikki itsekkäitä ja julmia antaessamme sinun mennä. Tunnustan sinulle: mieleni kävi kevyemmäksi kuultuani Viljon ehdotuksen. Kaikki näytti niin onnettoman toivottomalta, mutta silloin ilmaantui yhtäkkiä mahdollisuus, edes jonkunlainen mahdollisuus pelastukseen. Takerruin siihen kuin hukkuva oljenkorteen. — Ja nyt, kun sinä aiot täyttää tämän suunnitelman, niin nytkään en minä sinua kiellä. Minä olen huono, itsekäs ihminen. Anna minulle anteeksi.
AARNE. Rakas setä, vakuutan teille, että olen onnellinen tehtävästäni. Tästä on tuleva koko minun elämäni ihanin päivä. Kaikesta surkeasta ja tuskallisesta haparoimisesta on nyt tullut loppu. Minä tunnen itseni kykeneväksi ja voimakkaaksi tekemään sen, mikä on välttämättömyys, sen mikä on tehtävä ja minä olen onnellinen. Kiitän teitä kaikkia siitä, että olette valmistaneet minulle tämän voiton hetken.
PASTORI. Me olemme tekevä voitavamme vapauttaaksemme sinut vankilastasi niin pian kuin suinkin.
VILJO. Luota meihin ja pidä minun varoitukseni tarkasti mielessäsi.
AARNE. Niin, minä tiedän vapautuvani vankeudesta, minä pelastun, minä vapaudun siitä jo tänään. — Lähtekäämme! (Hyvästellen Viljoa.) Viljo, sinä olet minun parhain ystäväni. Älä muista minua pahalla.
VILJO. Älähän nyt noin haastele! Kyllä sinä vapaaksi pääset. Emme me iäksi eroa.
ANTTI. Olenko minä ollut valveilla! Olenko minä todellakin antanut suostumukseni! Ei, ei! Tämä on kaikki erehdystä! Sinä et saa lähteä, Aarne. Minä menen yksin. Itse minä tahdon teoistani vastata. Sinä et ole syypää mihinkään, minä en saa uhrata sinua, minä en saa piiloutua sinun selkäsi taakse.
VILJO (tuskastuneena.) Minä en ollenkaan ymmärrä tätä äkkikäännettä!
ANTTI. Se olisi raukan teko, se olisi kurjaa vaihtokauppaa! Veljeni veren hinnalla ostaisin oman onneni. Ei! Semmoista minä en tee!
AARNE. Se on ainoa pelastuksen tie. Sen varassa on monien onni ja elämä, ei yksistään sinun.