a) Moirat, lat. Parkat (onnettaret, osattaret) vallitsevat mielin määrin ihmiselämässä. Kukin ihminen on syntyessään saanut vastaisen kohtalonsa määrätyksi, saanut osattarensa, joka saattelee häntä elon vaihetten läpi kehdosta hautaan asti. Näin on onnettaria epälukuinen määrä. Mutta tuon paljouden osottivat kreikkalaiset pyhällä kolmeluvulla. Onnettaret ovat siis nämä kolme: Klotho (onnen l. elonlangan "kehrääjä"), Lachesis ("arpominen"), Atropos ("torjumaton, väistymätön"). Myöhempää keksintöä on käsitys, että Klotho kehrää elämänlangan, Lachesis mittaa siitä kullekin hänen pätkänsä, ja Atropos leikkaa sen poikki.
Taiteilijat tavallisesti, tuosta käsityksestä väliä pitämättä, antavat Klotholle tosin värttinän, mutta Lachesiille kirjakäärön ja Atropoolle vaakapuntarin tai antavat hänen sormellaan näyttää kellontauluun kuolinhetkeä.
Moirat ovat ikijärjestyksen puolueettomat edustajat ja semmoisina Zevsin ja Themiin tyttäriä; mutta koska he sen ohessa useinkin näyttävät tylysti ja kateellisesti sortavan toiveemme ja aikeemme, sanottiin heitä synkän Yön ja kamalain Tuonetarten (kerain) nuiviksi sikiöiksi. — Parcae'n asemesta annettiin heille myös nimi Fata, josta on johtunut uudenaikainen nimitys "Fee".
b) Näiden sukua ovat myös Nemesis, Ate ja Tyche. Nemesis ("määräjakelu") valvoo kohtuullista onnen ja onnettomuuden osan jakoa kullekin, ettei kukaan saisi ylenmäärin kumpaakaan, ja pitää täten mailman menoa tasapainossa, siveellistä mailmanjärjestystä voimassa. Ken ylpeydellä ja rikoksilla tätä tasapainoa häiritsee, sitä Nemesis kurittaa, masentaa ylpeät. Näin toimii hän samaan suuntaan kuin Erinykset l. Furiat. Hän sai myös nimen Adrasteia ("välttämätön").
Taide-esitys: vakavannäköinen impi, jolla on mitan, hillityksen, kurituksen ja nopeuden tunnustimina kyynärä, ohjat, ies, miekka, ruoska; siivet, pyörä y.m.
Zevsitär Ate, hurmaa ja sokaisee pahan tielle eksynyttä tekemään tuhotöitä ja jouduttamaan oman perikatonsa.[89] — Hänen vaurioitansa Zevsin tyttäret Litat (litai = rukoukset), jotka tulevat perästä ontuen, parantavat, jos syyllinen heiltä nöyrästi armoa anoo.
Tyche l. Fortuna, sattuman ja varsinkin onnellisen sattuman hengetär. Fortunalle perusti jo Servius Tullius templin; Antiumin fortuna oli myös arvossa pidetty.[90] Sen lisänimet vaihtelivat mikäli tarkoitettiin yksityisen tai valtion onnea (F. populi Romani). Onnettaren merkitys kasvoi kasvamistaan, siitä tuli mahtavimpia yli-inhimillisiä voimia, mikäli vanhoja jumalia lakattiin uskomasta. — Sen tunnustimet: peräsin, runsaudensarvi, rahahenki, ja huikentelevaisuuden merkkinä pyörä. — Felicitas on sulan onnen ja menestyksen haltio.
c) Vielä kuuluvat tähän sarjaan daimonit (daimones) ja roomalaisten niistä vähän eriävät geniot (genii). Edelliset ovat kulta-aikakaudella eläneitten ihmisten henkiä, jotka ylijumala sääsi kaitsemaan ihmisiä täällä maan päällä, jonkinlaisia enkelintapaisia väliolentoja jumalan ja ihmisen vaiheella. Joka ihmisellä on daimoninsa, joka suojellen saattelee häntä läpi elämän. Muuten daimonin käsitys vaihteli, niin että luultiin kullakin olevan niitä kaksi, hyvä ja paha, tai saman daimonin antavan meille milloin hyvää milloin pahaa. Eri olento on Agathodaimon ("hyvä d.") peltojen ja viinitarhojen suosijahenki.
Genio (genius)[91] on kunkin ihmisen sisimmässä löytyvä jumalallinen elinhenki, itse elonperuste, joka määrää hänen itselöisyytensä ja vaistomaisesti ohjaa häntä hyvään. Se on hänen sisällinen suojahenkensä, hänen häviämötön ikuinen osansa. Ihmisen syntymäpäivä on hänen genionsa juhla; silloin sopii siis kemuilla ja iloita (siitä syntymäpäivänvietto). Genio on mielissään, kun elämän iloja nautitaan,[92] pahoillaan kun niitä halveksitaan. (Siitä puheentapa: genio indulgere, suositella geniotansa = elää hauskasti). Ihmisten kuoltua heidän genioistaan tulee manes ja lares. — Lisäksi on kullakin perheellä, valtiolla, paikalla (gen. loci) oma genionsa l. haltiansa.
4) Lääke-jumalia.