Jumalien lääkäri on Paieon l. Paian, jolla myös tarkoitetaan Apollonia parantajana. Tämän poika Asklepios, lat. Aesculapius, on Homerissa vielä vaan sankari ja taitava haavalääkäri. Sittemmin ylenee hän jumalaksi, jota palveltiin kaikkialla lehdoissa, vuorilla ja terveyslähteillä. Hänen pyhäköissään, joista kuuluisin oli Epidauroksessa, sairaita parannettiin incubationilla (kirkkounella), s.o. noudattamalla neuvoja, joita sairaat, uhrien ja rukousten jälkeen, templissä nukkuessaan saivat jumalalta.
Kuvissaan Asklepios on jalon, lempeän ja älykkään näköinen mies, kädessään sauva jota myöten kärme kiemuroitsee, nuortuvan elinvoiman merkkinä. Väliin on hänellä paperikäärö (resehti?).
Hygieia on personoitu terveys, terveyden hengetär, jota samaa roomalaiset tarkoittivat nimillä Salus l. Strenia. Eileithyia (joita on useampiakin), synnytyskivutar, Heran tytär, edistää, kuten Herakin, lasten päästöä. — Roomalaisten Carna l. Cardea varjeli vastasyntyneitä häjyiltä veren-imiöiltä aaveilta. Anna Perennalta, rukoilivat roomalaiset lujaa terveyttä ja pitkää ikää.
II. Veden jumalat ja haltiat.
Maanpiirin kiertää ylt'ympärinsä ääretön valtameri Okeanos, joka on kaikkien olokappalten, jopa jumalainkin esi-isä, samoin kuin hänen puolisonsa Tethys on niiden esiäiti. Tuo lempeä vanhus pysyy erillään mailman puuhista ja asuu iäkkään puolisonsa kanssa perimmässä lännessä. Lapsia heillä on tuhansittain, nimittäin Okeaninit l. -nidit, "merettäret" sekä virrat, joet, järvet, lähteet. Virroilla oli kullakin oma haltiansa, jonka ajateltiin asuvan virran pohjalla tai jossain luolassa lähellä sen lähdettä. Näitä palveltiin tuottamansa hyödyn takia, mutta kutakin vaan omalla seudullaan; ainoastaan Acheloos, Kreikan virroista suurin, näkyy saaneen yleisempää kunnioitusta. Samanlaista virtain palvelusta tapaamme roomalaisilla. Pontus oli yleensä lähdetten jumala, mutta kullakin joella oli oma haltiansa; näistä etevin on Tiberin haltia Tiberinus.
Virran haltioita ajateltiin ja kuvattiin eläinten (kärmeen, härän) tai ihmisenmuotoisiksi, jolle sentään pantiin härän pää tai ainakin sarventyngät; lisäkapineita on virranhaltioilla urnoja ja runsaudensarvia, kuvaillen heistä lähtevää auvoa. Lähteille annettiin naisellisia haltioita.
Mailman jaossa sai Poseidon meret ja vedet osakseen. Hän on alkuaan vetisen elementin, kaiken veden valtias, siis jokien, järvien ja lähteittenkin. Dorilaiset nimittivät häntä Poteidan'iksi, joka näyttää olevan samaa juurta kuin joen kreikkal. nimi.[93] Näinpä häntä palveltiin sisämaissakin, esim. Argoliissa ja Arkadiassa, ja sanottiin hänen hangollaan iskeneen maasta lähdesuonia valumaan, jos suosi jotain seutua ja tahtoi sen viljavuutta edistää.[94]
Pian pääsi kuitenkin voitolle se käsitys, että hän on meren jumala. Puolisonsa Amfitriten kanssa asuu hän (Homeron mukaan) syvällä meressä hohtavassa kartanossaan Aigain luona, jonka arveltiin olevan jossain Peloponneson pohjoisrannalla.[95] Täältä lähtee hän toimilleen, avaraa valtakuntaansa katselemaan. Ajaen vaunuissa, joiden eteen on valjastettu korskat, kultaharjaiset, vaskikavioiset orhit, kiitää mahtava, tummatukkainen,[96] leveärintainen[97] merenvaltias hyrskyviä laineita pitkin, ja pyöräin ympärillä kirmaa iloissaan merenelukoita. Vihoissaan myllertää hän kolmikärkisellä hangollaan merta, pirstoo kallioita, peittää maan ja taivaan pimeän verhoon, josta kuuluu vaan myrskyn ulvona ja aaltojen pauhina. Onneton se ihminen joka silloin sattuu vesiä kulkemaan! Olipa syytä kyllä merille lähtiessä ensin uhreilla ja rukouksilla pyytää Poseidonin suosiota. Isän tylyyttä ovat myös hänen poikansa perineet, semmoiset kuin Polyfemos, Orion, Kyknos, Antaios, Busiris, Amykos, Kerkyon ynnä muut rajut jättiläiset. Hänenhän sikiöitään olivat myös jättiläiset Otos ja Efialtes (joita äitinsä laillisen puolison Aloevsin mukaan tavallisesti nimitetään Aloideiksi), jotka pitivät Areen vankina vaski-ammeessa, kunnes Hermes varasti vangin heidän hallustaan, jopa uhkasivat rynnäköllä anastaa taivaankin, latomalla Olympin päälle Ossa vuoren, tämän päälle Pelionin, kunnes Apollon nuolillaan ampui heidät (Od. XI, 305-320).
Mutta eipä Poseidon aina vihoissaan yrmyile. Hänen sydämmensä leppyy, tuima katseensa lempenee, hän asettaa aallot, ja rauhaa hymyilee maa ja taivas.[98]
Poseidon ajelee hevosilla ja hevonen on hänen suosittunsa eläinten joukosta. Hevosilla kuvailtiin kai laineita, jotka yletysten kupliessaan ja valkoharjaisina vieriessään muistuttavat mieleen laukkaavia hevosia; taikka — ehkä niinkin — hevonen kiitää eteenpäin kuin aalto vihurilla pitkin meren vihervää kenttää. Saman kuvitelman aiheen antanevat myös pilvet jotka myrskyllä ajelevat ulapalla. Vieläpä laivatkin ovat runokielessä merihevosia (Od. IV, 708). Sanottiin Poseidon alkuaan luoneenkin hevosen; se oli "Areion", siivekäs orhi, mielellinen ja kielellinen. Semmoinen ihmehevonen hänen luomansa oli myös Pegasos, joka toi salaman Zevsille. Kun se potkaisi maahan, hyrskähti lähde kavion alta, samoin kuin Poseidonin hangon pistämästä vuotaa lähteitä. Pegasos on ukonpilvi, jonka sateesta syntyy puroja ja lammikoita.