Dionysos l. Bakchos on laajan luontoinen jumala, jonka palvelukseen yhtyy vento-kreikkalaisia aineksia sekä vieraita, Frygiasta Thrakian kautta tulleita.[113] Kreikkalainen Dionysos edustaa maankasvullisuutta ja koska tämä viljavinna uhkuu viinipuussa, on hän erittäin viinin jumala. Frygiläisthrakilainen Dionysos on taas kaksoisluontoinen maajumala, joka tämmöisten tapaan edustaa kasvikunnan sekä kuoloa että virkoomista. Katselkaamme Dionysoksen elämäntarinaa.

Hän syntyi Thebassa ja äitinsä oli Kadmos kuninkaan tytär Semele. Zevs rakastui impeen ja otti hänet omakseen; vaan siitäpä kateellisen Heran kosto kohtasi tätä. Hän tuli Semelen luoksi tämän vanhan imettäjän Beroen haamussa ja uskotteli Semeletä ettei hänen sulhonsa muka ollutkaan Zevs, vaan joku petturi. Semele alkoi epäillä asian laitaa. Kun siis Zevs tapansa mukaan kävi hänen luonaan, vaati hän, Zevsiä koetellakseen, tätä vannomaan että hän täyttäisi Semelen pyynnön, mitä pyytäisikin. Zevs vannoi sen, varomattomasti kyllä, tietämättä edeltäpäin mitä häneltä vaadittiin. Semele vaati nyt häntä ilmestymään täydessä jumalan majesteetissa. Zevs ei päässyt valastaan eikä toinen luopunut tuhmasta tahdostaan. Täytyi siis täyttää pyyntö. Zevs jyrisi ja salamoi — ja Semele parka paloi poroksi. Kuollessaan hän synnytti poikasen. Zevs kätki keskoisen lonkkaansa ja jätti sen sitte Nysan salottarille (tai Semelen siskolle Inolle) kasvatettavaksi ja Heran vainolta varjeltavaksi. Dionysos — se oli tuo kasvatti — varttui vahvaksi otteluissa metsän petojen kanssa. Hän istutti viinipuun vesan, joi ja juopui rypäleen mehusta, juotti ja juovutti myös hoitajansa, Nysan nymfit, satyyrit, sileenit ja muut metsänhaltiot, ja läksi sitte seurueineen saloja samoamaan, jotka kaikuivat heidän ilohuudoistaan ja riemulauluistaan. Riemastus valtaa luonnonkin, se uhkuu eloa. Missä jumala väkineen kulkee, siellä purot vuotavat mettä ja maitoa, ja metsän eläimetki iloissaan yhtyvät hänen seuraansa. Jalopeura lauhtuu lempeäksi ja leikkisäksi. Hän jatkaa retkeänsä etäisille maille palvelustansa levittämään. Missä häntä ystävällisesti kohdellaan, siellä antaa hän viinin lahjaksi ja opettaa viiniköynnöksen viljelystä. Näin saivat hänen suosionsa ja viljelivät viiniä Ikarios Attikassa ja Oinevs Aitoliassa. Missä vastusteltiin, siellä jumalan ankara kosto nähtiin. Kun Penthevs[114] Thebassa ja äitinsä eivät huolineet Dionysosta kunnioittaa, hurmasi tämä tuon äidin ja muita naisia niin, että he vimmoissaan, luullen Penthevsiä pedoksi, repivät hänet kuoliaaksi. Ja kun edonilais-prinssi Lykurgos hätyytti Dionysosta, sokaisi jumala hänen silmänsä ja mielensä niin että hän silpoi jäsenet omalta pojaltaan, luullen viinipuun oksia karsivansa, ja itse sai äkkisurman.[115] — Tämänkaltaiset tarinat viittaavat siihen, että tuota hurjistelevaa, vallatonta kulttia vastusteltiin toisin paikoin, missä jumalia vakavammalla tavalla palveltiin. — Dionysoksen tenhovoimaa kertoo vielä tämäkin taru. Hän oli matkalla saaristoon levittämässä palveluansa, kun tyrrheniläiset merirosvot ottivat kiinni ja sitoivat hänet, myydäkseen hänet orjaksi. Dionysos ei ollut näillänsäkään tästä, hymyili vaan hiukan, kunnes hänen vihjeestään yht'äkkiä kahleet kirpoivat hänen päältään, laivan masto ja purjeet kietoutuivat viiniköynnöksiin ja nymfain laulu helähti ilmassa. Hädissään rosvot hyppäsivät mereen ja muuttuivat delfiineiksi. — Kreikan saaristossa menestyi muutoin viininjumalan palvelus, kuten viininviljelyskin, oivasti. Kultin pääpaikkoja oli Naksos, jossa Dionysos vietti häänsä Ariadnen kanssa. Tämä, Minoksen tytär, oli auttanut Thesevsiä selviämään labyrintin sokkeloista, josta hyvästä sankari vei hänet morsiona mukanaan, mutta jo Naksos-saarelle päästyä hylkäsi hän naisen hänen nukkuessaan. Hyljätyn surkea epätoivo muuttui riemuksi, kun Dionysos Indian retkeltään palatessaan saapui saarelle sekä nähtyään neidon ihastui ja nai hänet. Näin ylentyneelle naiselle soi Zevs kuolottomuuden[116] ja ihmisiltä sai hän jumalallista kunnioitusta. Naksolaiset viettivät Ariadnen muistoa, milloin valittain hyljätyn surua, milloin iloiten häistä. Atheenassa iloittiin pariskunnan kunniaksi: hedelmäin kypsymisaikana kannettiin juhlasaatossa köynnöksiä rypäleineen.

Dionysoksen palvelus levisi laajalle Kreikan rajain ulkopuolelle viinimaihin, missä vain joku ennestään löytyvä sukulais-haltio tarjosi sille sopivaa liitekohtaa. Näin vallitsi vihdoin Bakchos Italiassa, Thrakiassa, Makedoniassa, Vähässä-Aasiassa, Syriassa, Egyptissä. Sadut kertoivat hänen rauhallisista voittoretkistään, miten hän innostuneen mainaadi- ja satyyrijoukkonsa johtajana, aseina köynnöksillä ja murateilla kiedotut thyrsos-sauvat, valloitti maita ja kansoja palvelukselleen ja sivistykselle. Noudattain esikuvanaan Aleksanteri Suuren mainiota valloitusretkeä, koristelivat myöhemmät runoilijat näitä retkiä kaikilla kumman seikkailuilla ja ulotuttivat niitä Indian tarumaille Gangesvirralle asti. Näin pantuaan mailman valtansa alle, nousee hän Olympin valokunnaille (jossa Homeros häntä ei vielä mainitse) ja tuopi sinne äitinsäkin.

Tähän asti olemme katselleet Dionysosta pääasiallisesti viinin jumalana, voitollisna ilonantajana. Mutta olihan hänellä toinenkin puolensa, siitä johtuva että hän edustaa maan kasvullisuutta, joka vuoroin virkoo ja surkastuu. Kun köynnös syksyllä kuihtui ja rypäleen mehu ehtyi, sanottiin Dionysoksen piilevän vihollisiltaan, jopa pakenevan Heran vainoa manalaan asti ja kuolleenkin, josta hänellä oli nimi Zagrevs, "revitty", ja Delfoissa näytettiin hänen hautaansakin. Mutta hän virkosi taas henkiin; keväällä nousee hän nuortuneena kasvien taimissa ja viinipuun vesoissa valoon, mailmaa elähyttämään. Tämän aiheesta liittyi Dionysoksen kulttiin tuo tärkeä kysymys elämän ja kuoleman olennosta yleensä, josta lausuttiin mietelmiä ja aavistuksia syvämielisissä mysterioissa. Näissä kuolosta herännyttä jumalaa palveltiin nimellä lakchos.

Tätä syvempää käsitystä Dionysoksen luonteesta, tätä hänen kaksoisolentoansa koettivat aasialais-thrakilaiset palvelusmenot lausua ilmi. Siksi vietettiin hänen juhlaansa vuoden lyhyimpänä päivänä, jolloin pimeys voittaa tai on voittamaisillaan valon, sillä valo alkaa samalla jos heikostikin sarastaa. Juhla oli yksistään naisten vietettävä, joiden nimitys mainadit, thyadit, "raivottaret l. hurjat naiset", osottaa juhlimisen tapaa. Rumpujen päristessä ja huilujen helistessä he tulisoihtuja tai murattisauvoja heiluttaen, hajalla hiuksin, milloin surkeasti parkuen, milloin riemusta kiljuen ja karkeloiden, kuljeksivat maita ja saloja. Teurasteltuaan uhrieläimiä repelivät he niitä ja söivät lihaa verekseltään, kuten Zagrevsiä oli revitty. Näin hurjan intohimoisesti ilmaisivat he suruansa Dionysoksen kuolosta ja riemuansa hänen ylösnousemisestaan. Tämmöisten kunnioitusten esineenä sai nyt jumala toisnimiä: Bromios ("Rymynen") ja Euios.[117] Hurjimman muotonsa nämä juhlat saivat Thrakiassa ja Makedoniassa ja varsinkin Frygiassa ja Lydiassa, jossa niihin niin läheisesti liittyi Kybelen ja Attiksen kultti. Kreikassa niitä harrastettiin parhaastaan Parnassin seuduilla, Boiotiassa Kithaironin vuorella, Argoossa, Lakoniassa Taygetoksella sekä saarilla.

Attikassa oli Dionysoksen juhlilla paremmin tuo ventohelleeniläinen, järjellisempi ja siivompi luonne. Siellä ajateltiin vaan, että Dionysos maan hedelmöittäjänä on edistänyt ihmisten sivistystä ja onnea, että hän rypäleen mehussa on suonut lahjan, joka taiten nautittuna antaa terveyttä, hilpeyttä ja huolten lievikettä — siitä hänen nimensä Lyaios "huojentaja" — lähentelee ihmiset toisiinsa ystävällisesti tunteita ja tuumia vaihettelemaan. Dionysos nostaa mielen lenteelle ylempiin ilmoihin, missä kauniit kuvat ja ylevät aatteet sarastavat sielulle. Näin hän (kuten Apollon) luopi runollisen innostuksen ja hänen palveluksensa on se maa, josta Kreikan draamallinen runous, sekä murhe- että huvinäytelmä on itänyt. Se tapahtui dithyrambin, sen lyyrillisen laulun kautta, jossa jumalan töitä ja kärsimyksiä esitettiin ja jolle aikasin annettiin yksinkertainen dialoogin muoto. Samaa asiaa edisti niissä tiloissa käytetyt naamiohuvit. — Muuten runo suorastaankin mielellään laulaa Bakchoksesta ja hänen virittämästään elonvoimasta (Hor. II, 19).

Dionysoksen juhlia vietettiin Atheenassa pitkin vuotta, milloin viininvalmistus oli päässyt jonkun asteen eteenpäin. Niitä vietettiin loka- ja marraskuussa (oschoforia) rypäleitten kypsyttyä; joulukuussa nuorta mehua maisteltaissa (pikku- l. maakuntais-dionysiat); tammi- ja helmikuussa mehua puserrettaissa, rypäleen verta vuodatettaissa (lenaia); helmi- ja maaliskuussa tynnyreitä avattaissa (anthesteria). Juhlain ohjelmana oli: kilpajuoksua, jolloin voittaja sai viinimaljan; juhlakulkuja jumalan templille; kemuja, joihin kuului niitä näitä ilveitä ja piloja: hypeltiin säkin päällä yhdellä jalalla, improvisoitiin naamio- ja huvinäytelmiä y.m. Väliin heitettiin säätyerotus pois ja isännät ja orjat naukkivat yhdessä. Vainajillekin muistettiin panna ruoka-astioita. Tietysti vallitsi iloinen mieliala. Pääjuhla ja Atheenan varsinainen kevätjuhla oli n.s. isot l. kaupungin dionysiat maaliskuussa, jolloin Hellaan sivistyksen päämaja esiintyi täydessä loistossaan, vilisten vieraita likeltä ja kaukaa. Silloinpa muiden juhlallisuuksien lisäksi myös esitettiin noita kuuluisia draamoja teatereissa ja voittajat neron kilpatantereilla, runoilijat, palkittiin.

Vanhemmassa taiteessa on Dionysoksen kuva arvokkaan näköinen, aina parrakas, vaikka ylevä ilo ilmeneekin kasvoissa. Myöhemmin luotiin luonnonilon herralle nuorekkaan kauniimmat ruumiinmuodot, ja senaikuiset (Skopaan ja Praxiteleen aioilta) Dionysoksen kuvat tuntee helposti kasvojen melkein naisellisesta ilmeestä, ruumiinmuotojen pyöreydestä ja liikuntojen keveästä somuudesta. Suloinen haaveilu elelee myös väliin kasvoilla. Luonteenomaista on jumalalla pehmeä, kauniissa kiemuroissa hartioille valuva tukka, johon usein on pujotettu viiniköynnös- tai murattiseppele; edelleen on hänellä thyrsossauva, päänauha, eläimen-talja vinossa rinnan yli, juomamalja kädessä. Eläimiä hänen seurassaan: jalopeura, tiikeri, pantteri; kauris hälle pyhä.

Italiassa oli vanhastaan viininjumala Liber, jonka nimellä roomalaiset sitte merkitsivät Bakchusta, samoin kuin puolison Liberan nimellä Persefonea.

* * * * *