Kun hänen äitinsä, nymfi Penelope, synnytettyään säikähtyi saalaansa ulkonäkyä, sen sarvia, kauriinjalkoja ja karvaista ihoa,[120] näytti isänsä Hermes lasta olympilaisille, joiden mielestä se oli hupaisen näköinen. Pan suojeli karjaa, ja siitä kunniottivat häntä paimenet pyhissä luolissa, jommoisiin karjaa vietiin rajusäiltä suojaan. Sellaisia Panin luolia näytettiin useissa vuorissa. Pan on iloinen, laskee pilaa ja harrastaa soittoa. Illalla, tultuaan karjaa kaitsemasta ja riistaa ajamasta, soittelee hän heleästi vuorettarille jotka säestellen laulavat jumalain urotöistä tai hyppelevät. Hänen soittimensa on itsekeksimänsä syrinks eli paimenpilli. Pan rakasti näet kiihkeästi Syrinx impeä saamatta tuota kuitenkaan itseensä suostumaan. Kun Pan taaskin kerran tavoitteli kiinni Syrinxiä, niin tämä hädissään paeten anoi Maa-emolta apua. Maa muutti neidon kaislaksi. Pan suruissaan siveli kaislaa, leikkasi siitä seitsemän putkea l. pilliä ja liitti ne rinnakkain. Siten syntyi soitto sorea. Pan kisailee vuorenneitojen parissa nurmikolla ja naurattaa heitä hullunkurisilla keikkauksillaan ja pukinhyppäyksillään. — Metsäläisenä osaa hän myös ennustella. — Koska aution metsän pimennoissa ja vuoren rotkoissa on jotain kolkkoa, jossa herkkä mielikuvitus pian on näkevinään ja kuulevinaan kummituksia, sanottiin Panin kummituksilla ja kamalilla äänillä säikähdyttävän yksinäisiä kulkijoita. Äkillistä kauhistusta sanottiin sentähden hänen vaikuttamakseen, josta on tullut puheentapa "paanillinen peljästys". Semmoinen valtasi persialaiset Marathonin tappelussa. Atheenalaiset luullen saaneensa Panilta apua ottivat siitä alkaen hänet palveltavakseen.
Panin merkitys laajeni, kun hän liitettiin Bakchoksen kulttipiiriin ja hänestä saatiin luova luonnonvoima, jopa, nimen merkinnöstä erehdyttäissä (pan = kaikki), mailmanluoja. Dionysoksen parvessa sai hän runoojilta joukon veikkoja, paneja ja pikku paneja, joita ei enää olennaisesti eroteltu satyreistä ja sileeneistä.
b) Silvanus on Panin roomalainen vastine, vaikka vähän eriäväkin. Niinkuin nimi näyttää (silva = metsä), on hän metsän haltia. Hän antaa puiden ja kasvien menestyä, suojelee karjaa ja on ihmisille ystävällinen. Huvikseen hän myös väliin peikkona peljättelee yksinäisiä kulkijoita. Hän edistää vielä hedelmäpuistojen kasvua. Hänelle uhrattiin viljain ja hedelmäin esikoiset.
c) Faunus ja Fauna. Silvanukseen verrattava on Faunus, eräs Italian vanhimpia ja suosituimpia jumalia, salojen, laidunten ja nurmien hyvä henki,[121] paimenten ystävä, joka teki karjan hedelmälliseksi (Inuus) ja varjeli sitä pedoilta (Lupercus). Hänkin elää metsissä ja säikähdyttelee ihmisiä. Hiipiipä heidän majoihinsakin, vaivaamaan pahoilla unilla ja painajaisella (Incubus). Unissa ilmoittaa hän tulevia tapauksia. Olipa hänellä oma orakelinsakin Tiburissa (Faunus fatuus). — Vähitellen Faunus ja Pan ajateltiin samaksi henkilöksi, faunien lukumäärä karttui suureksi ja ne ajateltiin satyrien ja panien kaltaisiksi. Faunukselle vietettiin juhlia, faunalia, jolloin ilo laskettiin irralleen ja orjillekin sallittiin monellaista vapautta, ja lupercalia (15 p. helmik.), jolloin Faunuksen papit, luperci, pukunaan ainoastaan uhratun kauriin nahka, esiliinaksi sidottuna, juoksivat jumalan pyhäköstä (Lupercal) ja löivät vastaantulijoita verisillä, uhriteuraan taljasta leikatuilla hihnoilla. Lapsettomat vaimot asettuivat silloin tahallaan lyötäviksi, koska siten muka saisivat apua lapsettomuuteensa. Saman juhlapäivän nimi oli myös "dies februatus" puhdistuspäivä, josta koko kuukausi sai nimensä.
Faunuksen naisellinen vastaverta on Fauna, myös nimitetty Maja ja Bona Dea. Häntä naiset yksinomaan palvelivat.
Priapos (Priapus), Dionysoksen ja Afroditen poika, uhkean siitinvoiman haltio, jonka turvissa kasvit vehmaasti versovat ja eläimet sikiävät, suojeli varsinkin kasvitarhoja ja viinipuistoja, joihin hänen puusta veistetty kuvansa asetettiin puutarhaveitsellä ja nuijalla varustettuna.
Dianan seuraan kuuluu metsänhaltia Virbius.[122]
Vielä oli Roomalaisilla muutamia omituisia maanviljelyn ja karjanhoidon jumalia, joilta puuttuu kreikkalaisia vastineita. Mainitkaamme ne tässä.
Saturnus ja Ops olivat Italian vanhimpia jumalia. Saturnus oli tuonut maahan pellonviljelyksen, hedelmäin ja viinin istutuksen sekä siten edistänyt varallisuutta, pannut sivistyksen alkuperusteet ja ollut ihmisten hyväntekijä. Tutustuttuaan Kreikan jumaliin rinnastivat roomalaiset Saturnuksen ja Kronoksen, pitivätpä samana molemmat, ja niin syntyi satu, että Saturnus menetettyään valtansa oli paennut Italiaan ja löytänyt siellä turvasijan Januksen luona. Hän oli sitten koonnut ihmiset, jotka vielä kuljeskelivat vakinaisia asuntoja vailla, valtiollisen yhteyden turviin ja hallinut heitä kauan. Ja onnellinen oli ihmislasten elämä ollut tuona "kultaisena aikakautena", huoli ja murhe kaukana.[123] Sen ajan muistoa viettivät roomalaiset 17, 18 ja 19 p. joulukuuta (saturnalia). Silloin oli kaupunki täynnä riemua, kemuja, kisoja, pilat ja vallattomat ilveet irrallaan, virastot, koulut ja kauppakojut kiinni, sirkukset tulvillaan katsojia. Säätyerotus näytti hävinneen, varsinkin kolmantena päivänä, jolloin orjia ei nähty Roomassa ollenkaan. Herrainsa vaatteet yllään kemuilivat he herkkupöydissä mielin määrin ja isännät passailivat heitä. Saivathan raukat edes yhtenä päivänä vuodessa unohtaa kurjuutensa. Koetettiin kaikissa jäljitellä kulta-aikakauden autuutta.
Saturnuksen templin alaisessa holvissa säilytettiin Rooman valtion rahasto. Hän, varallisuuden antaja, vartioi paraiten tuota.