— Matti hoi — sanoi hän — minkästähden sinä olet tullut aivan toisenlaiseksi?
— Ehkä olen lihonut, kun olen syönyt paljon perunoita.
— Eläpäs nyt rupea virnakoimaan, vaan sano suoraan, koska olet päättänyt häitämme viettää?
— Kuoleman jälkeen, kuin Kukkolan Jussi hevoskauppansa purkamisen.
— Mitä sinä, Herran nimessä, nyt haastatkaan? Minä olen aina sinusta pitänyt ja pidän nytkin vielä niin että oikein kutkuttaa ja samoin olen uskonut sinunkin tekevän — ja nyt kuulenkin, että mielessäsi onkin ollut pelkkä petos, ihan Mäntsälän jutku… No, olkoon niinkin, sillä eipä minulla puolestani ole mitään syytä hävetä, mutta sinulla on, kun olet orpoa tyttöparkaa näin ilkeästi narrannut — usko pois: — hevosetkin sinua nauravat… Ja sanopas nyt, mikä tähän on syynä?
Matti oli hyvin liikutettu, niin että äänensä värisi sanoessaan:
— En tiedä itsekään, vaan minun mieleni yhtäkkiä muuttui.
— Niin, — no — virkkoi Marketta — ei väkisin vävyksi, ylenmielin ystäväksi, sanotaan sananlaskussakin. Sen lisäksi ei sinulle mitään vahinkoa tapahdu, vaan minulle, sillä sinä kyllä minua parempiakin vaimoksesi löydät, mutta minä en saa miestä ikänäni, kun maailman korviin joutuu, että olet minut hyljännyt… Ajattele tätä, Matti, ja ajattele myöskin, mikä kohtalo on petturin sielulla!… Sanoit äsken, että mielesi yht'äkkiä muuttui… No, hyvä! Minä olen keksinyt keinon, miten pulasta parhaiten selviämme. Me menemme vihille, kuten ainakin, mutta ilmoitamme, ettemme vietä häitä, kun "huomentuoppikin" on kielletty. Sitten papin kysyessä, tahdotko ottaa minut aviovaimoksesi, vastaat myöntävästi. Mutta kun pappi minulta kysyy, tahdonko ottaa sinut aviomiehekseni, vastaan minä: En tahdo!
Matti mietti ja kun hänen omatuntonsa sanoi, että Marketan on hyvitys saatava, virkkoi hän:
— No, minä suostun ja kaikkein parasta on mennä jo ensi sunnuntaina, niin pääsemme itse rauhaan ja ihmiset myöskin, joilla tuntuu olevan meidän naimahommasta niin paljon tekemistä.