— Luontoni yhä nousee, kuin hyvä taikina, vastasi Juoso rintaansa pullistaen.
— Koska itse tahdot vapaaehtoisesti vaaraan antautua, niin elä sitten sinä, elköönkä kukaan muukaan meitä syyttäkö, tapahtukoonpa sinulle mitä tahansa, sanoi räätäli Keränen vakavasti. — Ja nyt menemme minun mökilleni laittamaan Juososta kummituksen, jota oikea karhukin säikähtää, jos sattuu vastaan tulemaan.
Tavattomasti meluten ja ilvehtien lähti koko joukkue räätäli Keräsen asunnolle. Siellä oli vanha turkkiruja, joka nurinkäännettynä pantiin Juoson ylle, hänen kasvonsa noettiin ja lakin nahkalippaa kasteltiin sekä fosfori-tulitikuilla kahteen eri kohtaan sitä kihnuttamalla saatiin siihen, ikäänkuin hehkuvat silmät. Kun Juoso jo iltahämärän varjostaman tuvan lattialla nelinryömin kulki, niin lapset ja naiset pelosta parkasivat. Siinä puvussa ja juuri semmoisenaan lähti hän sitten painaltamaan Sompakorpea kohti, liuta nuorisoa ison matkaa kintereillään. Oli jo myöhäinen ilta, ja kun taivas yleensä oli paksussa pilvessä, oli kutakuinkin myterä.
Sunnuntai-iltainen meluaminen ja ilvehtiminen eivät olleet mistään kotoisin verrattuna siihen näytelmään, joka sitten seuraavana eli maanantai-aamuna suoritettiin kyläkunnan keskustassa maanteitten risteyksessä. Maailman Juoso oli, näet, lupauksensa mukaan tuonut Lassin ja Tuomaan haaskan siihen ja tieto tästä kulovalkeana levisi ympäri kylää. Kuka kynnelle kykeni, hän jätti työnsä (ja toiset makuusijansa), lähtien juoksujalassa katsomaan, oliko uutisessa perää. Ja totta se oli! Maailman Juoso kasvoi, etenkin vallattoman nuorison silmissä, kerrassaan sankariksi, ja huvitettuja aikuisemmatkin olivat, jos kohta vakavimmat olivat moittivinaan siitä, että Lassin ja Tuomaan hyvä yritys oli tullut häirityksi. Kun Ahnaalan Aapeli kertyneet rahat päivän sankarille antoi, kysäsi hän:
— Kuinka sinä kuitenkin uskalsit niin uhkarohkeaan temppuun ryhtyä?
— Minulla oli ensin ajatuksissani kolme ehtoa ratkaistavana ja kun ne sain selväksi, uskalsin tehtävään antautua.
— Mitkä ne ehdot olivat? huudettiin kaikkialta.
— Ensinnäkin minä ajattelin, että Lassi ja Tuomas nukkuvat, eivätkä huomaa mitään, toiseksi taasen tuumailin, että jos he ampuvat, niin ampuvat ohi ja kolmanneksi mietin, että jos heidän luotinsa minuun sattuu, niin — sattukoon!
Oikein helapäinen nauru tämän vastauksen loppusäestykseksi remahti.
Mutta pian saatiin kuulla, ett'eivät Maailman Juoson "ehdot" olleetkaan sattuneet paikalleen, vaan että Lassi ja Tuomas olivat olleet — pelon vuoksi ampumatta. He, näet, tavattomassa touhussa saapuivat kertomaan että karhu kävi yöllä heiltä haaskan viemässä ja että se oli niin suuri ja hirvittävännäköinen peto, että se kaataa koko kyläkunnan elukat, ell'ei heti joukolla lähdetä sitä hengiltä ottamaan…