— No, miksi te ette sitä ampuneet? kysyttiin.
— Mikä kirous — selittivät Lassi ja Tuomas kilvassa — lienee kostuttanut ruudin vai nallitko lienevät olleet turmeltuneita, koskapa…
Enempää oli mahdoton kuulla, sillä ukkosilman tapainen nauru pani tantereenkin täräjämään.
Sitten Lassille ja Tuomaalle osotettiin heidän maantieraviin viskattu haaskansa ja kerrottiin, että Maailman Juoso se oli sinä hirvittävännäköisenä petona ollut, jota he kostuneen ruutinsa ja turmeltuneitten nalliensa vuoksi eivät voineet ampua…
Onneksi itselleen oli Maailman Juoso arvannut heti Lassin ja Tuomaan paikalle tultua luikahtaa tiehensä, vieläpä tykkänään toiseen pitäjään mennyt oleksimaan. Ja siinä hän menettelikin viisaasti, sillä kovin olivat Lassi ja Tuomas muuttuneet myrtyneiksi ja kaikista vähimmin voi olettaa, että heidän mieli-alaansa olisi Juoson tapaaminen lauhduttanut… Muutoin tuntuu hyvin uskottavalta, että he olivat aivan "verivihaan" asti suuttuneet, koskapa vielä monien vuosien kuluttuakaan ei oltu uskallettu heidän läsnäollessaan ruveta karhujen ampumisista juttelemaan…
"ON TAKAHANGASSA, KUIN VESAMÄKI MUSTALAISILLE."
Kun Savossa tulee kysymys hankalasta matkasta, kuulee tavallisesti sanottavan: "On takahangassa, kuin Vesamäki mustalaisille." Eikä Vesamäki kuitenkaan millään hankalalla paikalla ole: se on lähellä yleistä valtatietä ja vesitsekin on kesä-aikana mukava pääsy siihen taloon, joka on paikkakuntansa tunnetuimpia sekä varallisuutensa että kaiken muunkin puolesta. Etenkin vierasvaraisuus on jo usean miespolven ajan niin hyvässä maineessa ollut, että kaiku siitä on kauaksi levinnyt. Siksi ei olekaan kummallista, ett'ei vieraitten käynti Vesamäellä ole harvinaista — ainoa kumma on se, ett'eivät heillä koskaan mustalaiset poikkea, vaikka kyllä lähistöllä liikkuvat. Kun syyllä, jonka vuoksi Vesamäki on takahangassa mustalaisille, on hauskakin puolensa, maksanee vaivan saattaa se laajemmankin piirin tietoon, kuin itsensä Vesamäkeläisten, jotka sen asian keskuudessaan säilyneenä perhemuistona tuntevat.
Ennen vanhaan oli Vesamäellä tavallaan suosittukin mustalaisia, sillä oli arveltu, että mustalaiset ovat samanlaisia kuin sudet: missä niillä on pesäpaikka, siellä eivät tee pahaa. Ja kyllä niitä Kainin jälkeläisiä oli siinä talossa käynytkin! Mutta sitten sai hallitusohjat käsiinsä mies, joka päätti mokomat mankujat kodistaan karkoittaa hinnalla millä hyvänsä. Kauan aikaa hän keinoa tuumansa toteuttamiseksi mietti ja vihdoin viimein semmoisen keinon keksikin, vieläpä tepsivän oikein.
Otollisena aikana isännän keinon keksiminen tapahtuikin, sillä melkein heti sattui Vesamäelle tulemaan suuri lauma mustalaisia. Heidät otettiin entistä auliimmalla myötätuntoisuudella vastaan, toinen tupa annettiin heidän käytettäväkseen, ja hevoset ja siat saivat tyyssijansa nekin sekä ruokaa kyllikseen. Ja jos he jotakin ilmoittivat tarvitsevansa, se vajaus mahdollisen nopeasti täytettiin, vieläpä isäntä ja emäntä tuontuostakin tulivat juttelemaan, tiedustellen vieraitten vointia ja kysellen maailman kuulumisia. Mustalaiset olivat iloissaan, kiittelivät ja kostelivat sekä toivottivat Luojan siunausta "hyvälle isännälle" ja "kulta emännälle." Ja kyllä heidän kiitoksensa olivatkin kukkurapäisiä! "Antakoon Luoja lammaskatraanne lisääntyä kymmenkertaiseksi ja niin hienovillaiseksi, että silkiksi kelpaa;" "ruvetkoot lehmänne lypsämään rasvaista maitoa ja vuotakoot sitä, kuin vanha seula vettä" ja "kasvakoot lapsenne kotahalkoa pitemmiksi muita ihmisiä" — siihen suuntaan heidän siunauksensa ja toivotuksensa kävivät, kun pyysivät "hyppysellistä villoja," "maitotilkkaa" sekä "voimuruista," mutta saivatkin kaikkia oikein roppakädellä. Iloinen takkavalkea palaa roihusi, valaisten tuvan, jonka lattialle levitetyillä oljilla mustalaisparlakat leikkivät ja osa aikuisiakin oli heittäytynyt niille loikomaan kaikessa villissä vapaudessaan ja huolettomuudessaan, ikäänkuin tässä paikassa olisivat koko ikänsä olleet, eikä koskaan tarvitseisi poistua.
Kun takkavalkea paloi hiilokseksi, toi isäntä padan, jonka asetti hahloihin riippumaan ja kävi pitkin iltaa lisäämässä puita padan alle. Sitten makuu-ajan tultua, nosti isäntä padan lieteen, jossa päivällisen lämmityksen jälkeen oli vielä hiukkasen hehkuvia hiiliä.