— Terve, veljeni, — sanoi herra Kallis herra Pennstedt'ille — eläkä suinkaan peljästy nähdessäsi minut tässä kummallisessa tilassa. Voin sinulle vakuuttaa, että olen täydessä järjessäni, enkä tietysti raittiusmiehenä ole juopuneenakaan. Etkö tahdo olla niin armollisen ystävällinen, että otat minut luoksesi, minä kun en mitenkään tahtoisi Helsinkiin asti tässä puvussa mennä? Koetamme sitten yhdessä päästä selville, kuinka tähän kohtaloon olen joutunut. Otathan, veliseni, minut luoksesi?
— Tietysti otan, vieläpä kernaastikin. Sutkase vaan kengät jalkoihisi ja turkki yllesi, niin pääsemme pois, ennenkuin juna lähtee eteenpäin mennä huristamaan. Kas niin, — ihanhan sinä tuossa turkissa patruunalta näytät!
Konduktöörikin tuli, ja kun herra Pennstedt lupasi pitää herra Kalliista huolen sekä vastata piletistä ynnä makuusijasta, ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, että "kummallinen matkustaja junasta poistui."
Päästyään herra Pennstedt'in huoneesen ja hieman rauhoituttuaan, alkoi herra Kallis kertoa, kuinka hän oli matkalla ystävänsä Lauri Laskusen vihkiäisiin Mikkeliin, mutta hänelle itselleen ja arvattavasti muillekin käsittämättömällä tavalla seisoo nyt tässä, vieläpä vaatteettomana. Kaikista kummallisinta hänestä oli, että juuri pitäessään morsiusparille puhetta, hänet konduktööri herätti, — kaukana häistä ja koko Mikkelistäkin…
Herra Pennstedt käski vieraansa heittäytymään hänen avonaiseen sänkyynsä ja meni itse asemakonttoriin lähettämään virkasähkösanoman Mikkeliin. Puolentoista tunnin kuluttua saapui vastaus, jossa ilmoitettiin, että Mikkelin asemalle on otettu talteen eräästä makuuvaunusta sen matkustajan tavarat, joka edellisenä iltana on jättänyt matkustajapilettinsä siivoojattaren haltuun, voidakseen rauhassa nukkua. Mitään tavaroista ei ole hukkunut. Mutta suuri hätä vallitsee itsensä matkustajan suhteen, jota parastaikaa pitkin radan vartta Kouvolan ja Mikkelin välillä etsitään. Heti kohta lähetettiin rauhoittava tieto, että matkustaja on hengissä ja täydessä turvassa.
Virkasähkösanomaan vastausta odottaessa ryhdyttiin miesjoukolla ottamaan selkoa herra Kalliin seikkailusta ja tultiin siihen käsitykseen, että hän on uneksiessaan muuttanut Savon makuuvaunusta Helsingin makuuvaunuun — luultavasti Simolan asemalla — ja kun sattui olemaan vapaa osasto, niin hän paiskautui siihen nukkumaan. Riihimäellä siivoojatar sattui huomaamaan hänet ja ilmoitti siitä konduktöörille. Muutoin tapahtui erinomainen onni siinä, että hänet Riihimäen ja Hyvinkään välillä keksittiin, hän kun Hyvinkäällä joutui hyvän tuttavansa haltuun ja huomaan, eikä tarvinnut vastoin tahtoaan tekemäänsä "huvimatkaa" Helsinkiin asti jatkaa, jossa mahdollisesti olisi voinut kaikenmoisia ikäviä selkkauksia syntyä. Sen lisäksi sai herra Kallis vaatteet ja matkarahat lainaksi matkustaakseen päiväjunassa Mikkeliin ja joutuakseen ystävänsä häihin riemun juuri parhaillaan ollessa. Jos ilo jo ennestäänkin aivan kattoon asti oli noussut, niin sitten se vasta korkealle kohosi, kun herra Kallis odottamatta saapui ja todisti oman lausuntonsa, että hän kyllä ystävänsä häihin tulee, vaikka kylkiään myöten jo haudassa olisi…
Mitä herra Kallis oli häistä uneksinut, se kaikki moninkertaisesti toteutui, mutta on ulkopuolella tämän kertomuksen piiriä.
KUN NIMISMIESTÄ JUTKAUTETTIIN.
Totutulla tavalla, kun se oikein perinpohjaisesti on kansaan syöpynyt, on niin suuri voima, että se voi johtaa yksinpä lainrikkomisiinkin. Ajatelkaamme esim., että meidän suomalaisten keskuudessa, joita lainkuuliaisuudesta kehutaan, vielä nytkin salapolttoa harjoitetaan, vaikka on jo miespolven ikä aikaa kulunut viinankeiton kieltämisestä. Tarvitaan suuri määrä uhkarohkeutta antautuessa kiellettyyn tehtävään, josta sakko ja linnavankeus on millä hetkellä tahansa tarjona. Ja yhtä suurta osaa, kuin uhkarohkeus, näyttelee myöskin kekseliäisyys ja viekkaus ohjatessaan harhaan sekä järjestyksenvalvojia että muitakin vaarallisia henkilöitä. Jos nämä hyvät ominaisuudet olisivat joutuneet käyttövoimaksi hyödyllisen toiminnan ahjoon, niin kukapa tietää, minkämoisia kehityksiä olisi tapahtunutkaan — nyt ne sitä vastoin pahuuden palvelukseen joutuneina voivat ainoastaan joko intohimoja kiihottaa tai antaa aihetta nauruun kaikenmoisista sukkelista tempuista kerrottaessa. Viimeksi mainittua lajia on aivan tyhjentymätön aarre-aitta, jonka runsaasta varastosta olkoon seuraava kepponen näytteeksi.
Muutama vuosikymmen sitten oli R—n pitäjän nimismies saanut kuulla, että Louhurannan torpassa K—veden rannalla oli viinapannu parastaikaa kiehumassa. Ollessaan "ryöstömies" oli nimismiehen velvollisuuden tie selvä: hänen tuli lähteä ryöstöretkelle.