— Sitä samaa kysyn minä teiltä, vastasi herra Kallis. Minä olin juuri pitämässä puhetta ystäväni vihkiäisissä, enkä voi käsittää, kuinka tänne olen joutunut. Ja missä ovat tavarani, vaatteeni ja kaikki… niin, — missä ne ovat?
— No, missäs ne häät ovat? kysyi konduktööri jälleen.
— Morsiamen vanhempain kodissa, oli herra Kalliin vastaus.
Kahtena kysymysmerkkinä katsovat nyt herra Kallis ja konduktööri toisiinsa. Mitä herra Kallis lienee miettinyt, on tuntematonta; mutta konduktööri tuli siihen arveluun, että hänen edessään on joko heikkomielinen tahi humalainen mies, joka joltakin asemalta on päässyt kenenkään huomaamatta pujahtamaan matkaan. Kun konduktöörillä oli kiire kulkiessaan vaunusta toiseen, ei hän joutanut pitempiin tutkimuksiin ryhtymään, vaan haetti kaksi junamiestä, joitten käski ovella vartioida, ett'ei mitään tavattomia tapahtuisi. Sitten hän poistui.
Herra Kallis koetteli ajatuksissaan selvitellä kummallista tilaansa siinä kuitenkaan onnistumatta. Vihdoin hän ryhtyi keskustelemaan vartijoina olevain junamiesten kanssa.
— Mihin tämä juna kulkee? kysäsi hän.
— Helsinkiin, kuului vastaus.
— Millä seuduin nyt olemme?
— Viiden minuutin kuluttua saavumme Hyvinkäälle.
Kirkkaana salamana tässä epätiedon pimeydessä välähti herra Kalliin muistiin, että Hyvinkään aseman ensimmäinen kirjuri, herra Pennstedt, on hänen hyvä tuttavansa. Hän sanoi nyt junamiehille, kuka ja mistä hän on, sekä pyysi heidän heti asemalle tultua juoksemaan herra Pennstedt'ille kertomaan, kuinka asianlaita on. Samalla olisi myöskin pyydettävä herra Pennsted'in tuomaan tarpeelliset vaatekappaleet, että hän voisi junasta Hyvinkäälle jäädä siihen asti, kuin tämä seikkailu selvenee. Junamiehet eivät tohtineet lähteä, kun konduktööri oli heidät vartioimaan jättänyt, vaan sen sijaan meni siivoojatar, joka tehtävänsä niin hyvin toimitti, että tuskin minuuttia oli asemalla seistu, kuin jo herra Pennstedt juoksujalassa harppasi tulla vaunuun, suuri matkaturkki kainalossaan ja pitkävartiset metsästyssaappaat kädessään.