Hän lakkasi harmittelemasta ja murheellisilla ajatuksilla mieltään vaivaamasta. Toivoa täynnä hän asteli pankkiin, jossa heittäysi hyvin ystävälliseksi ja samalla koetti konttoorin henkilökunnan itserakkautta kutkuttaa, saadaksensa sen tarmonsa takaa tilinpäätöstä valmistamaan — ja onnistuikin siinä, sillä jokainen otti kunnia-asiakseen täyttää tehtävänsä. Mutta jos muut olivat ahkeria, niin kaikista ylinnä kuitenkin puuhasi herra Kallis itse, joka kahteen vuorokauteen tuskin ollenkaan nukkui ja syömistäkin harjoitti ainoastaan sattumalta, lohduttaen itseään sillä, että hän syömisen laiminlyömisen vastaisuudessa moninkertaisesti korvaa ja nukkua hän taasen saa makuuvaunussa Mikkeliin mennessään sekä Mikkelissä vielä ennen häitä kokonaisen päivän. Ja kun sillä tavoin yhteisvoimin uurastettiin, niin tilinpäätös todellakin valmistui, vaikkakin aivan yhdennellätoista hetkellä. Valmistumista tavallaan joudutti sekin, että komitean istunnot loppuivat ja siis tirehtöörikin pääsi pankkitöihinsä käsiksi. Hän oli mitä tyytyväisin ja kiitteli herra Kallista toimeliaisuudesta sekä mitä herttaisimmalla myöntyväisyydellä antoi häämatkaloman.
Vaikka herra Kallis oli läpikotaisin väsynyt, täytyi hänen juosta ja puuhata hää- ja matkavarusten vuoksi puodeissa ja räätäleissä sekä jos jossakin. Kun hän vihdoin viimeinkin rautatieasemalle ajoi ja makuuvaunuun pääsi, tunsi hän melkein horjuvansa väsymyksestä. Saatuansa vuoteen, jätti hän pilettinsä siivoojattaren huostaan, jotta konduktöörin ei tarvitse hänen untaan häiritä. Sitten hän riisuutui ja heti nukkui niin raskaasti, ett'ei olisi tietänyt, vaikka maanjäristys olisi tapahtunut…
Mikä onkaan hauskempaa, kuin saada nuorena olla nuoren ystävänsä häissä! Onnesta säteilee onnellinen morsian ja onnesta säteilee onnellinen sulho. Häävieraat ovat myöskin, kuin onnen taikomina: ilo hohtaa jokaisen silmistä ja kasvoista. Laulut kaikuvat, soitot helähtävät ja karkelossa riemutunteitten valtaamina pyöritään — sanalla sanoen tuntuu yhtä uhkuvalta, kuin keväällä luonnossa, jolloin keväthengetär päiväpaisteilleen, kukkineen ja laululintusineen nuoruudella ja uudestisyntymisellä maan ja ilman täyttää… Herra Kallis oli tuntevinaan nauttivansa täysin siemauksin ystävänsä hää-ilon onnea — ja syytä hänellä olikin siihen, sillä hän ei ainoastaan luullut, vaan täydellisesti uskoi, että ystävänsä oli onnellinen. Tuommoinen hurmaava morsian — kukapa ei olisi onnellinen saatuaan hänen kanssaan vihkityynyllä polvistua… Ja hänen oma kukkaisneitonsa sitten — mikä ihastuttava olento hänkin oli… Niin tenhottuna herra Kallis oli, että karkeloidessaan luuli liitelevänsä, eikä jaloillaan tanssivansa… Tulvivia tunteitaan täytyi hänen saada jollain tavoin tyhjentää — hän päätti puhua. Ja hän puhui valituin sanoin luonnon keväästä ja elämän keväästä, rakkaudesta luonnossa ja rakkaudesta ihmissydämessä. Hän innostui ja hehkui runollisia vertauksia lausuessaan. Lopuksi korotti hän äänensä ja huusi:
— Eläköön morsiuspari, eläköön, eläköön!
— Kiitoksia toivotuksestanne! Mutta meistä ei ole morsiuspariksi, sillä minä olen naimisissa, jos kohta tämä rinnallani seisova siivoojatar onkin leski, sanoi konduktööri, joka siivoojattaren kehotuksesta oli tullut katsomaan, kuka vaunussa on nukkumassa… Pyytäisin kysyä, mihin herra matkustaa?
— Minä en matkusta mihinkään — minä olen häissä, vastasi herra Kallis, joka oli hypähtänyt seisomaan.
— Hääpuvussa herra todellakin on ja…
Nyt herra Kallis heräsi horroksestaan ja näki, että hänellä on ainoastaan liinavaatteet ja hännystakki yllänsä sekä kalossit sukittomissa jaloissa. Silloin säikähdys muutti hänet niin pelottavan näköiseksi, että konduktööriltä jäi lause kesken ja siivoojatar vetäytyi syrjään…
Hetkisen ihmettelevillä katseilla tarkastettuaan herra Kallista, joka puolestaan yhtä tutkivin silmäyksin häneen tuijotti, sanoi konduktööri:
— Koska ja mistä herra on tähän vaunuun tullut?