Ja hurjistuneen raivolla survasi Lotta-rouva seljälleen työhuoneen kaksipuoleiset sisäänpäin avautuvat ovet, jotka kaatoivat puhujalavan, ja samalla puhuja viskautui lattialle maalipönttöjen sekaan. Mutta kaatui Lotta-rouva itsekin. Koppina hän kuitenkin heti hyppäsi pystyyn ja karkasi mieheensä käsiksi… Jos maalipöntöillä ja siveltimillä olisi ollut puhelahja, niin varmaankin olisi saatu kuulla kerrottavan — ei mistään hellistä aviollisista syleilyistä, vaan tuimasta ottelusta… Ne olivat kuitenkin kielettömiä ja siksi koko tapaus kaikkine kohtauksineen jäi niitten salaisuudeksi. Jonkunmoisia arveluja ei kuitenkaan voinut olla syntymättä sen johdosta, että sekä Lotta-rouvan että itsensä maalarimestari Immanuel Vihreisen kasvoissa ja otsissa oli ollut rumia naarmuja ja mustelmia — mistä ne sitten lienevät tulleetkaan… Eikä kenelläkään ollut tilaisuutta näitä seikkoja tiedustella, asianomaiset kun eivät useaan päivään näyttäytyneet, eivätkä ottaneet vieraita vastaan. Ja valtuuston kokouksessa ilmoitti puheenjohtaja, että maalarimestari Immanuel Vehreinen on sairauden vuoksi kokouksesta poissa…
Arvatenkin tästä sairaudesta oli itsekullakin omat ajatuksensa, koska valtuusmiesten suut olivat vetäytyneet puheenjohtajan ilmoituksen johdosta hienoon hymyyn. Mutta tuskinpa myhäili uusi valtuusmies, maalarimestari Immanuel Vehreinen, joka käärittyneine kasvoineen ja peitettyine otsineen sai luvan pysyä kodissaan miettimässä sitä seikkaa, että miksi ankara kohtalo salli hänen valtuusmiestoimensa niin kovin huonolla menestyksellä alkaa…
HÄÄMATKASEIKKAILU.
— Tervetullut kutsu, mutta sopimattomaan aikaan! Näin kertoi pankkivirkamies Arvi Kallis huudahtaneensa, saatuaan seuraavan kutsukortin:
Tervetuloa läsnäolollanne kunnioittamaan tyttäremme Saima Sorjan ja Pankinvirkamies Lauri Laskusen vihkiäisiä Mikkelin kirkossa Helmikuun 8 p:nä 1898 täsmälleen k:lo 6 i.p.
Vihkimisen perästä kokoonnutaan asuntoomme.
Kaisu ja Kusti Kangastus.
Herrat Arvi Kallis ja Lauri Laskunen olivat, näet, erinomaiset ystävykset. He olivat yhdessä lapsuutensa kisat leikkineet, yhdessä asuneet koulua käydessään ja yliopistossa ollessaan ja saman pankkiliikkeen palvelukseen antautuneet, jos kohtakin sen eri konttoreissa, yliopistolliset tutkinnot suoritettuaan. Vähintäin kerran vuodessa kävivät he toisiaan tervehtimässä ja kerran viikossa oli joko kortti tahi kirje lähetettävä. Heidän ystävyyteensä kuului vielä oikein kirjallinen sopimus siitä, että milloin tahansa jotain merkillistä toisen elämässä tapahtuu, silloin on toisen saavuttava siitä osaaottamaan, olkoonpa välimatka, vaikka kuinka pitkä, ja olkoonpa kysymyksessä vihkiäiset tahi — ristiäiset. Herra Kallis, joka oli kirjallisen sopimuksen alkuunpanija, oli siitä niin innostunut, että melkein jok'ikinen kerta herra Laskusen kanssa yhdessä ollessaan puheli, kuinka hän puolestaan oli valmis tulemaan ystävänsä surusta tahi ilosta osaa-ottamaan — puolikyljistä asti haudastaankin. Ja kun sitten saapui kutsukortti ystävänsä vihkiäisiin, niin hän kuitenkin saattoi lausua:
— Tervetullut kutsu, mutta sopimattomaan aikaan!
Tämä lausuminen saattaa kuulostaa hyvinkin kylmäkiskoiselta, eikä ole sopusoinnussa herrojen Kalliin ja Laskusen välillä vallitsevan lämpimän ystävyyden kanssa. Mutta katsoen siihen, että herra Kallis oli pankinvirkamies, jonka pääsy riippui sekä tirehtööristä että myöskin hänen omista tehtävistään, on pidettävä luonnollisenakin, että hän tuli lausuneeksi sillä tavalla, kuin hän lausui. Nyt oli, näet, tilinpäätöksen valmistamisaika, joka työ oli suoritettava herra Kalliin johdolla, sillä tirehtööriltä meni suurin osa päivästä erään komitean kokouksissa. Kaiken muun lisäksi oli tilinpäätöksen valmistamisessa tullut jokin erehdys, jonka selvittäminen näytti hyvin uhkaavalta. Ei ollut edes ajattelemista, että herra Kallis voisi häämatkaa varten saada vapautta, vaikka anoisikin, ennenkuin tilinpäätös on valmiina. Miksi pitikään tuon kutsun juuri tähän aikaan saapua! Ystävysten kesken ei tosin ollut salaisuutena, että herra Laskusen lemmen perhosen samettisiivet olivat tulleet rakkauden ruususiteillä solmituiksi, mutta että häät näin yht'äkkiä tulivat, se oli täydellinen yllätys. Mutta se vasta pää-yllätys olisi, jos herra Kalliin täytyisi jäädä häistä pois… Ei, kyllä niihin on päästävä, vaikka kylkiään myöten jo haudassa olisi — niin päätti herra Kallis.