Joutuessaan sitten työmiesten keskuuteen, tuli hänen juttelulleen toisemmoinen suunta.
— Valitkaa valtuustoon — sanoi hän — herroja ja virkamiehiä, niin nälkäkuolema työmiehet silloin perii, he kun eivät mitään yleisiä töitä myönnä tehtäviksi.
— Alas herrat ja virkamiehet, kajahti uhkaava huuto, kuin ukkonen.
Kaikista merkeistä päättäen, olikin kuuma ottelu piakkoin tapahtuvassa valtuusmiesvaalissa tultava taistelemaan, kaupunkilaiset kun olivat kauppatoriasiassa jakautuneet maisteri- ja kauppiaspuolueihin, joista edelliset tahtoivat kauppatorin muutettavaksi eräälle toiselle tyhjälle alalle, ja jälkimmäiset vaativat pysyttäväksi entisellään. — Jos minä olisin — tuumaili maalarimestari Vehreinen — tästä asiasta päättämässä, niin se ratkaistaisiin Salomonin tuomiolla, johon kaikki tyytyisivät. Sen enempää en kuitenkaan sano.
Vaikea on päättää, oliko näistä omista puuhista tällä kertaa apua vai eikö, vaan niin tapahtui, että maalarimestari Immanuel Vehreinen tuli valituksi valtuusmieheksi! Millä tavoin hänen sydämensä silloin hypähti, sitä ei kukaan tiedä. Mutta varmaa on, että vaali-illan jälkeisenä yönä hän vähintäinkin tähdissä vaelteli… Ja seuraavana päivänä hän niin hymysuisena pitkin katuja käveli, että jokaisen vastaantulijan sai myöskin hymyilemään, eikä hän ketään puhuttelematta sivuuttanut. Jos ei kuka huomannut mitään valtuusmiesvaalista virkkaa, niin hän itse johti puheen siihen — ja hymyili. Mutta eipä ihmekään, sillä olihan monivuotinen toive vihdoinkin täyttynyt!
Kun maalarimestari Immanuel Vehreinen oli aina mitä ankarimmin arvostellut valtuuskuntaa ja valtuusmiesten toimia, oli luonnollista, että hän itse valtuusmieheksi tultuaan tahtoi heti alussa näyttää, että hän on oikea mies oikealla paikallaan. Aivan ensi töikseen ryhtyi hän valmistelemaan puheita, etenkin kauppatoriasiassa, jossa oli sanonut voivansa Salomonin tuomion langettaa. Häntä oikein nauratti, kun ei kukaan ollut ennen häntä keksinyt, että tori-asia voidaan järjestää sillä tavalla, ett'ei kenelläkään ole syytä valittaa. Tämän keksintönsä hän kuitenkin tahtoi lausua kaunopuheisuuden muodossa, tehdä asian niin viehättäväksi, kuin koristemaalauksen. Kun vaan jäi yksinään, silloin alkoi paperille kirjoittaa puhetta, jonka aikoi ensin ulkoa oppia ja sitten valtuuston kokouksessa juhlallisesti lausua. Jos joku vieras tuli tapaamaan, käski ilmoittamaan olevansa matkalla, ell'ei aavistanut aivan tärkeätä asiata olevan. Päivillä ei kuitenkaan tahtonut rauhaa saada ja yöllä ei Lotta-rouva antanut kirjoitella. Paha pula oli edessä. Mutta hätä keinon keksii: hän matkusti veljensä luo, joka oli maakauppiaana lähipitäjässä, ja siellä kokonaista kolme vuorokautta hikoili puheensa valmistuspuuhissa. Sunnuntaina saapui kotiin, valmis puhe taskussaan, ja valtuuston ensimmäinen kokous, johon hän oli osaa-ottava, oli sitten maanantaina.
Osapuilleen hän jo puheensa ulkoakin osasi, jos kohta jonkunmoinen harjoitus tuntui tarpeelliselta. Kaikeksi onneksi Lotta-rouva lähti iltapuolella rukoushuoneesen, johon miestänsäkin tahtoi. Teeskennellen itsensä sairaaksi, jäi maalarimestari kotiin, vieläpä aivan yksinään, hän kun toimi siihen suuntaan, että palvelijat, sällit ja oppilaiset saivat koko illaksi mennä kaupungille. Vielä pariinkymmeneen kertaan puheensa luettuaan tuli hän ajatelleeksi, että paras puhumisen harjoituspaikka on työhuone, se kun on pihanperällä, jonne ei kukaan vieras arvaa tulla häiritsemään. Ei siis muuta, kuin asuntopuolen ovet pisti lukkoon ja astui työhuoneesen. Ollaksensa varma siitä, ett'ei kukaan voi huomaamatta sisään päästä, laittoi hän tyhjistä puulaatikoista oven eteen puhujalavan, jolle hyvin arvokkaana kapusi seisomaan ryhtyäksensä puhumista harjoittamaan.
Samaan aikaan palasi Lotta-rouva rukoushuoneelta, jossa erään sairastumisen vuoksi ei ollut sen pitempää hartauskokousta, kuin vaan muutamia hengellisiä lauluja veisattiin. Arvatenkin hänen sydämensä oli kristillistä rakkautta täynnä, joka kuitenkin maalliseksi vihaksi muuttui, kun kotiin tultuaan ei päässyt sisään, vaikka kuinka olisi kolkuttanut. Salamana iski hänen päähänsä ajatus, että miehensä on jälleen mennä luikkinut ravintolaan. Hän päätti lähteä mokomankin sairaan kotiin noutamaan, nouskoonpa siitä minkämoinen meteli tahansa. Vaan ennen lähtemistään tahtoi kuitenkin käydä työhuoneessa oppilaisilta tiedustamassa, missä talon kaikki ihmiset ovat. Tultuaan oven taakse, kuuli hän sisältä herransa ja miehensä äänen, vieläpä tavallista kiivaampanakin. Kun Lotta-rouva oli kiihtyneessä mielentilassa, ei hän malttanut edes oikein kuunnella, jos kohta vielä liikkumattomana oven takana seisoisikin, käsi valmiina avaimessa.
— Ja kun nyt ryhdyn tähän kauppatoriasiaan — näin maalarimestari Immanuel Vehreinen yksinään puhua paukutteli — on minun surullista mainita, että tästä on semmoinen riitakapula syntynyt. Miksi onkaan unohdettu se opetus, jonka kansallisuusrunokokoelmassa, Kalevalassa, jalo runoilija Elias Lönnrot, antaa Lemminkäisen äidistä, joka rakkaudesta niin kauan etsi kadonnutta poikaansa, että hän hänet löysi. Meillä myöskin tulee samanlaista rakkautta olla tätä poikaamme, kauppatoria kohtaan, jota olemme etsimässä. Emmekä me tätä poikaamme koskaan löydä, jos emme etsi rakkaudella ja jos emme kerrankin ryhdy tekemään viisaan Salomonin tuomiota. Pankaamme tämä poika kahtia, kuten viisas Salomonikin teki, antamalla osan torikaupasta pysyä entisellä kauppatorilla ja asettamalla toinen osa uudelle torille, niin silloin ei kenelläkään ole syytä olla tyytymättömänä, kun yhden pojan sijaan olemme saaneet kaksi poikaa ja kun…
Enempää ei Lotta-rouva kestänyt. Hän luuli itseään kymmenillä puukoilla iskettävän, kuullessaan miehensä niin kiivaalla äänellä puhuvan rakkaudesta ja kahdesta pojasta. Tosin ei Lotta-rouva käsittänyt, mistä kysymys oli, eikä mitään muita sanoja tajunnut, kuin rakkauden ja kaksi poikaa… Mutta niissä olikin jo kylliksi saattamaan häntä siihen luuloon, että hänen miehensä on ollut uskoton ja että nyt ovat syntyneet kaksoiset, jotka ovat tuodut heidän kotiinsa, mutta hätäpäissä ovat juoksutetut työhuoneesen… Sitä varten kaikki muut ovet olivatkin lukitut ja sitä varten hänen miehensä niin kiihkeästi puhuu… saadakseen pojat sovinnolla täältä pois…