"Kyllä minä koetan ottaa huomioon", vakuutteli Pitkäsääri.
"Ottaa huomioon ja tehdä sen mukaan kuin neuvotaan, sillä on suurempi eroitus kuin yhteiskoulun viidennen luokkalaisen runokokeella ja 'Ulkomaan katsauksella', herra Pitkäsääri. — Mutta mikä rakkauden lirputus on taaskin lehteen työnnetty? Kenen tuherruksia tämä on?"
"Minun", sanoi Pitkäsääri sävähtäen punaiseksi kuin juoksupoika, jonka faktori yhyttää tupakkalaatikoltaan.
"Minä olen jo kerran ennen teille antanut käyttöohjeen omiin runoihinne. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että te joskus juotte lasin punssia teatteri-impysten kanssa tai käytte varieteessa ihailemassa yleismaailmallisia pohkeita, mutta älkää tuhriko runoja, se on tyhmyrin asia, sanomalehtimiehen asia on niitä polttaa!"
Siirrettyään tämän sanomalehtimies-viisauden apulaiseensa, jatkoi "vastaava" edelleen "Valottaren" tarkastelua.
Keisarikunnasta ei tällä kertaa järin kummia ollut. — Jossain kuvernementissa Etelä-Venäjällä oli tilaston mukaan kuollut viime vuonna 5,000 asukasta nälkään. — Pari valtion viinakauppaa ryöstetty eräässä kylässä Puolan rajalla. — Täysilastinen, viisikymmen-vaunuinen tavarajuna kadonnut Siperian radalla teille tietämättömille j.n.e. Jostakin mustan sotnian lehdestä oli käännetty pitempi pätkä, jossa tosivenäläisten sydämiin painettiin, miten kauhea vaara voi Pyhälle Venäjälle johtua siitä, että "Suomen rajaläänissä" edelleen sallitaan talonpoikain pitää sarvellisia pässiä.
Ulkomaan osasto sisälsi vaan peruutuksia niihin huhuihin, joita viime lehdessä oli ollut. Ja siinäpä se "Valottaren" sisältö olikin, eikä "vastaava" mitään kuoleman aiheuttavaa siinä älynnyt. Alakerrassa oli kyllä jatko novelliin "Kadonnut morsian", mutta sellaisia ei "vastaava" koskaan lukenut eikä hän olisi voinut vannoa, lukivatko juuri muutkaan.
Paroonitar Häränpään kutsu sattui varsin sopimattomaan aikaan. Pääkirjoitus oli vielä alkutekijöissään. Valtiollinen asema oli taas hyvin kynää koskeva, sillä kokoomushallituksesta käytiin kiivasta sotaa. Jotain täytyi raappia kokoon vaikka silmästään. Joku petiitti-välipala oli myös kirjoitettava, samoin vastattava erääseen samassa kaupungissa ilmestyvän "Mullikan" hävittömään sepustukseen. Iltapäivällä oli taas pari kokousta ja muutaman kuuluisan taiteilijan konsertti. "Vastaavaa" huokasutti, mutta ei auttanut, täytyi lähteä, kuitenkaan hän ei kuolemakseenkaan voinut aavistaa, mistä joutuisi kiinniottoon.
Paroonitar oli juuri läksyttämässä miestään muutamien huhujen johdosta, joissa mainittiin myös eräästä neitosesta, kun ilmoitettiin toimittaja Juurakon saapuneen. Paroonitar keskeytti kotoisen huvituksensa, käski tuoda vieraan saliin ja retkahti itse sohvaan niin sortuneen näköisenä kuin olisi valmistautunut kuolemaan tai sade pilannut aijotun huvimatkan. Hyvillään ripityksen keskeytymisestä livahti paroonikin matkaansa.
Juurakko astui sisään nöyränä ja arkana kuin nuorin konttoristi kauppaneuvoksen puheille, jota hän aikoo pyytää takausmieheksi 30,000:n mkn kassakreditiivilainaan perustaakseen uudenaikaisilla koneilla varustetun makkaratehtaan.