"En toki, en, en! Olen kuitenkin iloinen, että minua et väärin käsittänyt. Hyvästi, Eljas!"
He menivät kumpainenkin omalle suunnalleen. Elli oli tyytyväinen, ett'ei katkera mieli päässyt hänen mieheensä juurtumaan, mutta vielä iloisempi oli hän siitä, että oli siihen määrään oman itsensä voittanut, jotta oli voinut vikansa tunnustaa. Eljaksen kanssa naimisessa ollessaan oli hän jo ennenkin havainnut, miten pahasti hemmottelu oli häneen vaikuttanut, mutta pahe oli siksi juurtunut, ett'ei hän ollut sille mitään voinut. Nyt hän luuli jo sen juurista kiinni saaneensa ja sen irti repineensä — ja siitä hänen mielensä niin riemastui, että palvelijat kummastellen katselivat hänen iloisuuttansa.
II.
Kaikki Mattilan väki palvelijat, torpparit ja päiväläiset — oli keskiviikoksi koottu takaniitylle jonka heinät olivat sinä päivänä latoon pantavat. Mutta kyllä kelpasikin tämmöisenä poutakesänä heiniä koota — ne olivat ruutikuivia melkein heti kaaduttuaan. Kiirettä nyt oli, sillä rukiit olivat kypsymäisillään, eikä heinänteko ollut vielä lopussa. Tämä kesä kysyi voimia ja tarmoa sekä työväeltä että isännältä. Mutta ainakin Eljas on mies, joka sai kaiken kuin voidellun menemään. Ollen itse eturivissä, johti hän työnsä ja väkensä mainiosti. Hän vaati itseltään ensin ja sitten vasta muilta.
Istuttiin juuri päivällistä syömässä niittyladon varjossa. Vaikka oltiin Heinäkuun kuumimmassa helteessä hikeen asti ponnisteltu, oltiin kuitenkin hilpeitä. Leikkiä laskettiin ja sanasutkauksia päästeltiin.
"Katsokaas Kaisaa" — virnaili renki — "kun koettaa niin suurta piimäkokkelia ryypätä, että silmänsä repiävät."
Kaisa punastui, laski tuopin maahan ja lausui: "Sinun suusi on jo repeytynyt, koska se ei voi kiinni pysyä."
Puhelu sai kuitenkin toisen suunnan, kun eräs miehistä kysäsi: "Onkohan totta, että Taskisen isäntä on kuollut? Minä kuulin aamulla, että hän eilispäivän kuluessa on nukkunut ijankaikkiseen uneen — semmoinen sana on muka sairashuoneelta tullut. Onko isäntä siitä mitään kuullut?"
"En ole kuullut mitään siitä, vaikka kyllä yksinäni olen arvellut, ett'ei
Taskinen koskaan parane, sillä niin pahoin hän oli musertunut", vastasi
Eljas.
"Onpa se onneton isku tuolle perheelle", sanoi emäntä. "Mies parhaassa ijässään ja niin toimelias kaikinpuolin kun hän oli sekä hyväkin vielä. Ei hän vielä liene ennättänyt saada talouttansa aivan varmalle pohjalle, sillä luulenpa, että on velkoja."