"Niin, — mutta eihän meillä ole, kuin yksi poika, tuo valkotukka ja sinisilmäinen Eljas, joka ensiviikolla täyttää 8 kuukautta."
"No, onpa jo aluksi siinäkin."
"Voi, voi! Onkohan pikku Eljas itkenyt kodossa ja ovatkohan häntä hyvin hoitaneet?"
"Ole huoletta siitä. Sama Leena, joka sinua pienenä ollessasi hoiteli, se sama Leena osaa sinun poikaasikin hellyydellä vaalia… Käskithän sitä paitse lapsentytön heti tulla sinua hakemaan kotiin, jos Eljas hiukankin rauhattomaksi rupeaa. Vaan kun sinä kerran sanoit, että mitä me turhaa liiaksi lapsestamme huolta pidämme — katsokoon hän muka itse eteensä suureksi tultuaan, niin tahdonpa nyt kysyä: mitä pitäisit vanhemmastasi, jos olisivat kaikkensa hävittäneet ja sinut puille paljaille jättäneet? Kunnioittaisitko heidän muistoaan, kuten nyt teet?"
"Elä haasta tuommoisesta, mitä joskus ilman ajattelematta olen puhellut. Vaan sanopas minulle, kuka minut perii, jos minä — Herra siitä varjelkoon — sattuisin piankin kuolemaan?"
"Lain mukaan olen minä Eljaksen kanssa sinun perillisesi."
"Sinulle siis olisi hyötyä minun henkivakuutuksestanikin?"
"Saman verran kuin sinulle on minun vakuutuksestani — tai oikeastaan vähemmän, sillä sinun vakuutuksesi olen ajatellut tehtäväksi pienemmälle summalle kuin minun. Mutta onpa jo meidänkin aika lähteä työhön."
He ottivat haravansa ja ryhtyivät toisten joukossa heinäkarhoja kokoomaan.
Elli ei työssäkään voinut jättää mielestään tuota henkivakuutusta. Miksi hän tahtoo minuakin vakuuttaa? Paha henki oli taasen päässyt irti. Hän tiesi, että Eljas häntä todellisesti rakastaa, kuten hänkin Eljasta. Jättäisihän hän jo nytkin perintöä — miksi Eljas tahtoo sitä vielä henkivakuutuksella suurentaa? Mutta ei siinä voi mitään oman voiton pyyntöä olla — eipä sitä hänenkään mieleensä tule, vaikka tietää nyt, että Eljas on henkivakuutuksessa. Ei, ei Eljas häntä toivoisi henkivakuutuksessa olevana sen enempää kuolemaan, kuin nytkään. Paras on jättää asia sunnuntaiksi — kai se silloin selvenee.