Ku ruokalevolle ruvettii, ei Assarjas Pöntine nukkunnakkaa, voan napras viitakevarrestaa terän irt. Sitte se asettaatu Juosepi ettee niittämää. Juoseppi kysäs, että:
— Mittees sinä nyt meinoot, ku niität heinee terättömällä viitakkeella?
Niin kovalla eänellä, että noapurin heinäväkkii sen kuul, vastas
Assarjas, että:
— No, kn voeta ja sianlihhoo ei soanna ayyvvä, voan pitj olla syövinää, niin minä puolestan arvelen, ettei niitetä, voan ollaa mittävinämme; sitä mukkoo, neät, kuokitaa, ku ruokitaa.
Sillon läht Juoseppi niityltä poes, eikä tullunna huommennakkaa. Emäntä olj isännä sijjaesena ja se olj tuonna voeta ja sianlihhoo, joeta syötii eikä oltu voan syövinää.
SUMUJÄRVEN PAPPI HAMMASLEÄKÄRINÄ.
Viina, sauna ja terva — niissä se olj se kolominaesuus, josta vanaha aejja immeiset sae apuva kipristyksiisä ja tautloehesa. Ja kyllä Kivutar-akka on niin kauvva immeisiä kiusanna, ku niitä on ollunnae. Mut mihinkäpä sitä osas muuhu turvaatuvakkaa, ku siihe kolominaesuutee, leäkärit ku olj yhtä harvinaesia ja yhtä hoeloetuvilla, ku atteikittii. Ja jos paekkakunta vielä lisäks sattu olemaa niin moalima takana, ku Sumujärve seurakunta, niin kyllä immeiste olj pakko oppija syntymää, saerastammaa ja kuolemaa iliman leäkärii ja atteikkii apuva tahikka sitte turvaavuttava taekurii ja poppamiehii. Sivumänne sannoissa taes lukkari virkaa kuuluva se, että osas hoavoja sittoo ja muutamia vammoja parannella. Mut ku esmerkiks Sumujärve lukkariks olj otettu mies, jolla voan olj kulukkuva huutoo, että kirkonseinät täris, ei sillä mittää parantamis- ja leäkehtimistaetoja ollunna. Pappi toassiisa olj koko pittää viisae ja oppinei mies, voan sen omaloatusuuven tähe pitj monnii mutkae kautta kulukee, ennenku ies korvoosa lokkautti, soatikka leäkehtimmää ja sopotuksia antammaa rapes — jos rupes ollenkaa nuuhu, ku koerrankonstii ja pilantekkoo.
Mut pilastakkii voe vällii tulla täys tos ja vielä — apukii, niinku kerra tapahtui Mäkelä Kalle-isännälle. Se isäntä mänj muuta asjoo kirkherra luo ja tulj samalla valittanneeks soaneesa melekei koko viiko kärsiä hirmuesta hammastautia. Makkoomisesta ei ou ies ietiäkkää, voan ei sitä uskalla suuhusa pistee ruokoo, eikä juomookaa…
— Ja sitä oun ruvenna pelekeemää — sano isäntä lopuks — ettei tässä lopuks taejja muu ettee tulla, ku järkesä mänettämine…
— Mut etköö, hyvä noapur, jo ou järkees mänettännä, ku et ou tullunna apuva tautiis ehtimää?