— Elekee työ, hyvät immeiset, meiltä pyytee, ku tässä iteltäe tahtoo suurukse maku suusta unehtuva.
Sen kuultuvaa ne näytti ruppeeva omasta takkoosa ruokapuuhaa, nimittäe se akkaväk. Miehet toas ja poekavolokit läks kerräelemmää rannalta ruohoja ja kortteita sekä mueta heiniä hevosillee. Sikasa ne lask kärristä moaha. Se rupes lihavalla kärsällää hetj tonkimaa, vaekka sen olj lihavuutesa tähe hankala liikkuva.
Mut tuski olj naesmustalaeset soanna piisii kantamasa risut ja lastut syttymää ja miehet tullunna tuppaa, ku pihamoalta alako kuuluva hirvee vinkumine ja reäkymine, niinku puole moalima pahaeäniset pillit oes ruvenna vonkumaa. Se sitte vasta olj kirkumista! Ja kahtomaa hypättyvä huohmattii sika istuellaa pyörimässä, niinku tukkilauta kela sitä pyöritettäissä. Mut tukkilauta kela ei kuetenkaa vingu ja reävy niin kauheest, ku se sika tek. Tuntu iha siltä, ku sitä oes elävältä pieniks paloeks leikelty. Se olj semmoesta kirkumista ja pyörimistä, että hevosettii rupes pelemuvammaa ja korskumaa.
— Hai kiimaa suskelisuijjaa — sikkaa on tullunna pyörätaut! Tuolla sepällä kirotulla on varmaannii niin pahat silimät, että se kahto sikkaa pyörätauvvi… Lähetää nyt hetj tästä paekasta, ettei pyörätaut tartu meihi… Joutukee pistämää hevosia aesoe ja kantakoo lapset ja tavaranne kärrii… Mut elekee männä lähelle sikkoo. Joutukee, joutukee… hai kiimaa suskelisuijjaa… Ja tarttukoo pyörätaut siasta seppää, ku seppä pahoella silimillää sen sikkaa kahto, ja puristakkoo sen suolet tukkoo, niinku huosiame, ja kuevatkoo kaekki sisukset yhtee koppuraa… Luoja nimessä… joutukee tielle! Hai kiimaa suskelisuijjaa…
Tällä tavalla kirku vanaha mustalaesakka, joka taes olla koko laumma emä ja johtaja. Se olj harmoopäene ja kurunoamane sekä näytti pahimmalta noejjalta. Se juosta lynkkäs sepä mökistä pakkoo, mikä käpälistä keänty. Ja siitä pakokauhu tarttu toesiinnii: ne rupes juoksentelemaa ja huutamaa, niinku mielettömät. Ykskaks olj hevoeset valjaessa, kimpsut ja kampsut kärrilöessä, joehi lapsmankaroeta viskattii niinku peltoo kivetessä kivijä raunioo, että niihe peät yhtee kolokki. Ne mankarat parku ja huus, niinku sus oes niitä roavellunna ja repinnä. Sitte lähettii männä huristammaa tuhattulisella kiireellä. Ja se vanaha akka juoks eillä sekä huus, että:
— Joutukee, joutukee!… Hai kiimaa suskelisuijjaa…
Ja niin koko mustalaeslauma katos näkymättömii. Sika voan jäe pyörimää ja voevottelemaa, niinku paholaese riivooma.
Seppä läht pajjaasa poekoosa kahtomaa. Sitä ei ensaluks näkynnä missää. Ku alaspäe pylläätelystä hiilivakasta kuulu jottae niiskuttamista, kiskas seppä vaka pohjallee. Siellä hiilii seassa olj poeka itkee turskamassa ja peloallaesena valittel, että:
— Ku se sikakornikas tulla ryöhäs tänne pajjaa ja minä sitä pelekäsin, kuumensin minä ahjossa poltinoran punaeseks sekä pistee söhäsin sitä takapuolee, niin että oekee suhaht ja savu pölläht. Sillon se kyllä hetj läks pajasta poes, mut rupes tuolla pihamoalla pyörimää ja vinkumaa ja vielähää se yhä parkuu… En minä muuten oes pistännä, voan ku minä pelekäsin, pelekäsin…
— No, ei sitä kauvva tarvii pelätä, eikä se kauvva ennee vingukkaa, ku nyt peäsin perille, minkälaene pyörätaut siihe on tullunna, sano seppä ja mänj pajasta tuppaa.