LIONARDO. Kutsuit minua, Paola.
PAOLA. Mitä on tapahtunut?
LIONARDO. He valmistavat hyökkäystä.
PAOLA. He… valmistavat… hyökkäystä!
LIONARDO. Yön hiljaisuudessa häärivät hälyten ja meluten. Varmaan jotakin on odotettavissa.
PAOLA. Ja Manfred! Onko hän… heidän… (Ääni takertuu kurkkuun.)
LIONARDO. Olen lähettänyt Angelon vakoamaan. Luultavasti hän pian palaa.
PAOLA. Mutta vaikka hyökkäisivätkin päällemme, miksi pelkäisimme? Eivätkö muurimme ole yhtä lujat, sotamiehiemme kädet yhtä vahvat kuin ennenkin?
LIONARDO. Vihollisella on liittolainen, yötä avuliaampi, aseita voimakkaampi, sotajoukkoja mahtavampi — epäluulo, tuo näkymätön hiipivä kummitus, joka sotamieheltä katkaisee jännitetyn hermon, tekee tarkan silmän sokeaksi mutta pakenijan jalkoihin sitoo lentimet.
PAOLA. Epäluulo… meissäkö?