KUNINGAS. Jos niin on, niin olen todellakin lohduton. Niin, kuinka saada asia korjatuksi? Kauheata, mikä kiire! — No niin, minun täytyy tunnustaa, että jo olen allekirjoittanut julistuskirjan.
MOREIRA (syrjään). Arpa on langennut: nuo sanat ehkä työntävät kruunun päästäsi.
KUNINGAS. Jos suvaitsette, niin lopetamme tämän keskustelun. Minä en voi hyvin.
MOREIRA. Vielä yksi asia: Malagridan vapauttaminen.
KUNINGAS (syrjään). Luulen että tässä huoneessa lopulta tukehdun, niin ahdistavalta täällä tuntuu. (Ääneen.) Olkaa varma siitä, kyllä minä hänet vapautan, — niin, huomenna tahdon —
MOREIRA (ilkkuen). Puhua siitä kardinaali Saldanhan kanssa. Ei, sire, olen kirjoittanut tässä käskyn S:t Julianin linnan päällikölle. Teidän ei tarvitse muuta kuin kirjoittaa nimeni alle, ja kaikki on selvää.
KUNINGAS. Olette rohkea mielettömiin asti. Mutta, päästäkseni teistä, niin (allekirjoittaa) tuossa on! Toivon että nyt annatte minulle siunauksenne.
MOREIRA. Onhan teillä, herra majesteetti, rippi-isänne, Santaremin piispa, mitä te minua tarvitsette?
KUNINGAS (kylmästi). Hyvä! Hyvästi! (Menee.)
MOREIRA (yksin). Tämä oli tukala hetki. Tahdon lopun yötä rukoilla ja tunnustaa syntejäni. Ah, ei! Ei ole aikaa semmoiseen.