Mihinkä häipyi? Tuhansista hänet
Sydän huomaisi ja ilost' ailahtaisi.
Petyinkö ehkä? En, en; se on hän.
(THERESIA tulee.)
Taas näet mun täällä. Anteeks, anteeks anna
Nuo karvaat sanat, joilla mieles rikoin;
Ne suuni lausui eikä sydämmeni;
Hylätty rakkauteni vihaan syttyi
Ja tahtoi jalot sanas väännellä.
Mut laivassa kun Lissabonin jätin,
Niin oli, niinkuin oisin unohtanut
Lukea kuolinhetkell' isämeitää.
Näin aina isänmaani, sinun näin
Ristissä käsin mua kiroilevan.
Mun valtas silloin halu sinun kanssas
Nuo hurjat liekit johtaa suuriin töihin,
Tai tuo jos tyhjiin raukeis, niihin kuolla.
Haluni voima näytti laivaa maissa
pitävän kiinni: helmast' aavan meren
Sen ajoi kotirantaan vastatuuli.
THERESIA.
Ma tiesin kyllä sinun palaavan.
Vaikk' oisit kuolevana kaukomailla,
Ei henkes ennen maasta eriäisi,
Kuin jättänyt ois mulle hyvästi.
Pois maastas olet ollut neljä päivää,
Mut tässä vuosisadassahan päivät
On yhtä tärkeät kuin muissa vuodet.
Vain neljä päivää, niin on kaikki toisin!
O, Miguel, viel' uskon voittoosi;
Tulevaisuus sinun kasvoistasi loistaa
Niin kauniina kuin koskaan menneisyys.
Min' olen mennyttä.
LAFOENS.
Mik' ongelma!
THERESIA.
Miks pois mun työnsit neljä päivää sitten?
Se vallan, kunnian ja loiston kruunu,
Min sullen taiston palkaks osotin,
Erottuamme mult' on varastettu.
LAFOENS.
Siis maatani en pelastaa voi enää!