Mut siit' on jo kymmenen vuotta,
Ja aika on oikkuinen.
Nuo vuodet, ne kulu ei suotta!
Kai huomannut lienet sä sen?
Ei ehjänä aika päästä:
Sen virta kaikk' kuluttaa.
Ei sydäntä nuorta se säästä,
Vaan muuttaa ja muodostaa.
Niin, päivien tullen ja mennen,
Myös oomme me muuttuneet;
Me toisemme tunsimme ennen,
Vaan nyt oomme vieraantuneet.
Ei eroa ystävyys siedä,
Se kuolo on kukkasen tään:
Et minusta mitään sä tiedä,
Mä sinusta en mitäkään!
Mut mitäpä huolimme siitä,
Kun muistot vaan elelee!
Jos muistot ei viikoiksi riitä,
Kai illaks ne riittänee.
Siis iltamme nyt kulutamme,
Kuin ystävät rakkahat,
Ja olemme uskovinamme,
Ett' oomme me tuttavat!
Hullu Sanna.
Tuoll' luona jylhäin petäjäin
On mökki matalainen,
Siell' asui vielä äskettäin
Kyyryinen vanha nainen.
Hänt' etäiset ja tuttavat
"Hulluksi Sannaks" sanoivat.
Näin kylän vanhat hänest' ties:
Ei nuorna vertaistansa,
Ja häneen rakastuikin mies
Ja Sanna häneen kanssa,
Ja Sanna nautti onneaan
Ja naureli ja tanssi vaan.
Mut kohta onni tummentui,
Sen köyhyys ensin peitti.
Mies hiukeni ja sairastui
Ja pian henkens heitti.
Ja muisto Sannall' onnestaan
On poika, vuoden vanha vaan.