Kevät luonnossa nyt onpi, kansalla myös kevät on:
Kevättoivoin rinnassansa käy se uuteen elohon.
Uusi Aleksander nousi! Mikä rinta kylmäks jää
Nyt, kun kansa luottain nuorta ruhtinastans tervehtää!
"*Aleksander*", nimi armas, aina sinut kuullessaan,
Sydän sykkää Suomalaisen, tunteet kohoo kuohumaan!
Luojaltansa Suomi tänään rukoileepi onneas,
Siunausta toimillesi, *kevättoivoin ruhtinas*!
Kirkas nyt on toivon taivas; mut sen pilvet peittää vois,
Nousta myrskyt riehumahan, rauhan riistää maasta pois.
Käyköön niinkin: Suomalainen taisteluhun riehuvaan
Riemulla käy eestä maansa, eestä rakkaan ruhtinaan.
Z. Topeliukselle.
(Joukahaisessa v. 1883).
Jo aurinkoinen kultiaan
Loi maille, maisemille,
Ja laulut kohos kaikumaan
Sen sulo sätehille.
Ja Suomen kansa havahtuin
Nuo laulut kummat kuuli,
Ja sydän sykki innostuin,
Jonk' kuolleheks jo luuli.
Nyt ikivanhat nietokset
Jo sulas laulun valta:
Käy esiin hengen aartehet
Taas talvipeiton alta.
Ja kansa, tuntein itsensä,
Nyt hehkuu taisteloihin;
Mut kiitoksensa, lempensä
Se kiintää laulajoihin.
Se parhaimpainsa parvehen
Sun nimes aina sulkee,
Ja laulus, laulu sydämen,
Sydämiin aina kulkee.