Mut riemusta et sinä naurakaan,
Et kiitä kurjuutta, tuhkaa:
Sun naurus äänekäs onkin vaan
Niin synkkää pilkkaa ja uhkaa.
Onneton.
Niin musta, niin synkkä yö syksyinen lie;
Mut synkempi vielä on eloni tie;
Voi yölläkin tuikata tähtönen vielä,
Mut tähteä yhtään ei eloni tiellä.
Yön toivona tähtöset kirkkahat on:
Ne viittaavat valoon ja aurinkohon.
Mut toivot ne seuraa ei eloni myötä:
Mä viettänyt ain' olen tähdetönt' yötä.
Oi, yöhöni, Luoja, yks tähtönen luo
Ja loistaa sen mieleeni kurjahan suo.
Sit' iloiten seuraisin eloni tiellä
Ja kuollessain siihen mä katsoisin vielä.
Kosken partaalla.
Illalla kerran mielin murheisin
Mä kosken partahalla katselin,
Kuink' aallot, yhä uudet, voimakkaina,
Toistensa kanssa kilpailivat aina.
Niin voimakkaasti huminansa soi,
Kuin vapahitten ääni yksin voi.
Riemuiten kulkivat he polkuansa,
Ja sanat nää mä kuulin pauhussansa:
"Eteenpäin käyvät lapset Wellamon,
Eik' estä heitä käsi kohtalon:
Ei kadota se koskaan onneansa,
Ken vangita ei anna sieluansa."
"Kuin me, te ihmislapset riemuiten
Eteenpäin kulkisitte onnehen,
Jos voimanne te kerran tuntisitte
Ja kahlehitta käydä tohtisitte."