Tuskin enää miestä tapaa,
Jok' ei pelkäis varjoaan.
Tääll' on mieli, kieli vapaa,
Pelkoa ei laisinkaan.
Rinnat nousee, kuohuileepi,
Aatteet kiitää lentohon;
Vapaus vaan vallitseepi.
Muuall' on hän koditon:
Täällä hänen kotins on.
Kuule ääntä vapahitten,
Kuin se miehekkäästi soi!
Mutta mik' on kumppanitten?
Tuskin seisoa he voi.
Viinan orjiks vapaat vääntyy,
Sammuu into tulinen:
Vapaus selin heihin kääntyy,
Eik' ees luona maljojen
Viihdy joukoss' ihmisten.
Haudalla.
"Hän kuollut ei, hän nukkuu vaan",
Niin lausui pappi puheessaan
Haudalla juhlallisna.
Tuo kaunist' on, lie tottakin;
Mut vainaan tunsin minäkin
Ja tiedän: onnellisna
Hän eläessään päällä maan,
Ei elänyt, — mut nukkui vaan.
Hajamielisyyttä.
Raskas ilma kammion;
Rinta ahdistuupi.
Luonnon sulo mielessäin
Eloon havahtuupi.
Päivän paiste hempeä,
Nurmet kukkivaiset!
Rakkaat laululintuset,
Kilvan laulavaiset!
Tuuli vieno, lämpöinen
Metsän tuoksut kantaa.
Meren aallot vaahtopäät
Suutelevat rantaa.
Kuinka, kuinka unhoitin
Aallot loiskivaiset,
Nurmikkoni vihannat,
Metsät tuoksuvaiset?
Kuka hullu viihtyä
Viitsis kammioissa?
Luonnon helmaan kiiruhdan
Uimaan nautinnoissa!