Joku ehdottaa, eikö olisi sopivaa, että rupeaisimme näyttämään itseämme rahan edestä; voisi olla hyväkin tulolähde.
Nauretaan. Se tekeekin hyvää pitkän, vakavan ja kuivakiskoisen matkan jälkeen.
Tuskin on ehditty neljännestuntiakaan lepäillä oljilla kun jo yksi ihmettelee mitä täällä oikein rupeaisi harrastamaan. Aika voi tulla pitkäksi, joskaan se ei vielä siltä tunnu. Alituinen oljilla makaileminen ei kauankaan yksin maita, niin herkulliselta kuin se nyt alussa tuntuukin.
Mutta jo on toisella suunnitelma valmis:
— Kortit esiin! Onko kellään?
Ompa tietysti. Eräs matkustajista kaivaa ne matkalaukustaan.
— Yhteinen onnettomuus, yhteinen tavara! sanoo hän.
Matkahuopa pannaan alukseksi ja kohta on puolen tusinaa miehiä norria lyömässä.
Samassa ilmestyy vääpeli telttamme ovelle. Hän ei ole millänsäkään hommistamme. Myhäilee vaan ja nyökkää päätään.
Eräs matkustajista menee häntä vastaan.