Eikä meitä tarvitse kehottaa.
Menemme kaikki sisään telttaan aterioimaan. Istumme olkilyhteille oven suuhun.
Kupissamme on hernerokkaa. Maistellaan. Erinomaista. Tosin siinä on rasvanmaku vähän vieras, mutta ei auta nurkua. Kun vaan tällaisiakin saadaan aina, ei ole hätää. Hernerokka tekee mainiosti kauppansa. Toiset ottavat lisää, eräs jo päästelee vatsavyötään ja ilkkuu:
— Täytyy syödä, ties koska saa lisää!
Syödessämme ilmestyy muonamestarin lyhyt ja pyöreä olemus vähän väliä telttaamme ja hän kehottaa ketterällä puhetavallaan uudelleen ja uudelleen:
– Ottakaa vain lisää, ottakaa vain lisää, kyllä sieltä riittää.
Vihdoin tulee syönnistä loppu. Astiat kasataan ovensuuhun. Venäläiset sotilaat tulevat noutamaan niitä ja puhdistavat ne.
Mutta vielä ei ole muonamestari tyytyväinen:
— Ovatko kaikki kylläisiä? Eikö kukaan tahdo lisää? utelee hän yhä.
— Ei, me olemme kylläisiä. Kiitoksia vain, vastataan.