Hauptman ratsastaa leirille, suurena, korkeana kuin mikäkin suuri sotapäällikkö, tietoisena arvostaan ja hänelle kuuluvasta kunniasta.

Sotamiehet tekevät kunniaa, pysähtyen ohikulkiessaan häneen päin kääntyneenä perusasentoon ja lähtevät sitten vasta matkoihinsa, kun hän on tervehdyksen viitannut.

Hän katsoo suurin kaarroksin ympäri leirin, toinen käsivarsi ulospäin koukussa tukeutuen sääreen ja pitäen ratsupiiskaa ja toinen suitsissa.

Vääpeli ärjyy parhaillaan jotakin venäläisille, mutta nähtyään hauptmanin tulon, hän kiirehti hänen luokseen.

He puhelevat kotvan. Vääpeli poistuu.

Silloin astuu yrittäjä tyynenä ja rauhallisena hauptmania kohti, nostaa lippalakkiaan.

Sotamiehet seisovat ällistyneinä. He eivät ole ehtineet edes kieltää.

Mutta muuan joukostamme on jo hauptmanin luona. Hän puhelee asiaansa kuin ei olisi mitään erikoista tapahtunut.

Toisinaan kallistaa upseeri päätään paremmin kuullakseen, mutta suoristautuu taas.

Pienen ajan kuluttua nostaa puheille mennyt taas lakkiansa ja poistuu.
Rauhallisena astuu hän suoraan luoksemme.