Parakkimme edustalla kaivavat venäläiset syvennystä vesiputkea varten. Seison syvennyksen partaalla ja poltan kitkerästä tupakastamme kierrettyä savuketta.
Eräs kaivavista venäläisistä tarkastaa minua ahnaasti, mutta mieleenikään ei johdu hänen katseensa tarkotus. Kun hän vielä kääntää selkänsä poispäin, kiintyy huomioni muualle.
Poltettuani savuketta puolimatkaan, heitän sen kuoppaan ja polkasen santaa sen päälle. Aikomukseni on palata takaisin parakkihuoneeseemme. Mutta samalla kun käännyn poispäin ja astun askeleen, näen venäläisen ryntäävän poisheittämääni savukkeeseen, joka vielä savuaa, tunkevan sen pieneen piippuunsa ja kyyristyneenä kuopan pohjalle imevän ahnaasti savuja. Samalla vilkuu hän arasti ympärilleen, välttääkseen vahtien katseen.
Mutta vahti ei ole nukkunut. Hän keksii sotamiehen puuhat. Repäsee piipun hänen kädestään ja ilmoittaa tapahtuman päällystölle.
Seuraus on, että vankiparan selkä paljastetaan ja teltan takana saa hän nahkapampusta muutamia kimmahtavia iskuja.
Hän kirkasee hampaittensa välistä jokaisen iskun sattuessa. Se on tuskallinen kirkaisu. Ja hänen selkäänsä kohoavat ruoskan jäljet paksuina, punaisina, melkein vertatihkuvina.
Samana päivänä ruoskitaan vielä toinenkin. Mistä syystä, sitä en onnistunut saamaan tietooni. Muistaakseni joku sanoi, että hän oli varastanut leipäviipaleen.
* * * * *
Myöskin seuraavan tapahtuman todistajiksi jouduimme kaikki:
Eräänä aamupäivänä ovat venäläiset saksankieltä taitavat vangit komennettu riviin leirin pihalle.