Eräs aliupseeri tulee kantaen pajuraippoja kokonaisen sylillisen. Ne ovat kuorittuja ja näyttävät vielä tuoreilta.
Luutnantti seisoo venäläisten edessä. Ärjyvällä äänellään hän puhuu heille. Me emme jaksa erottaa sanoja selvästi, ainoastaan jonkun sieltä täältä. Hän puhuu kurinpidosta ja kysyy aina vähän väliä:
— Ymmärrättekö?!
Sitten jakaa hän raipat. Yhden kullekin.
— Oman selkänahkanne uhalla, sanoo hän sitten, on teidän lyötävä, jos huomaatte epäjärjestystä, ymmärrättekö. Lyötävä niin, että tuntuu! Ymmärrättekö!
Vangit katsovat heille annettuja raippoja. Tämä määräys tuntuu monesta katkeralta. Lyödäkö veljiään, omia heimolaisiaan.
Harvoin näkee kuitenkaan näitä raippoja käytännössä. Useimmiten paukkuu luutnantin pamppu.
* * * * *
Tätä tapausta muistellessani, herää mieleeni väkisinkin kysymys:
— Saavatkohan vangit koskaan tarpeeksi ruokaa?