Leirille on rakennettava suomalainen sauna.
Hän onkin jo saanut siihen leirin päällystön suostumuksen. Nyt on vain valittava paikka. Sen täytyy olla mäenrinne. Niitä ei ole aivan lähellä. Keksitään kuitenkin sellainen parakeista etelään, noin satakunnan metrin päässä.
Saunaa täällä kaivataan. Koko Bütowissa ei ole kuin yksi sauna ja sekin perin kehno. Ja me kuvittelemme jo mielessämme miten kiukaat kihisevät kun niille viskaamme vettä ja löyly nousee kosteana ja kuumana ja kihelmöi selkänahassa. Löylyä sitä oikein tarvittaisiinkin, sillä monet eivät ole olleet kuukausimääriin lauteilla hikoilemassa.
Mutta sitten tulee mieleemme taas vapauttamispuuhat. Entä jos tieto tulisikin ennenkuin olisimme ehtineet saada saunan valmiiksi. Kuka sen osaisi silloin valmistaa ja kuka sitä käyttäisi. Eiväthän saksalaiset juuri löylysaunaa käytä.
Rakennuspuuhat päätetään siirtää tuonnemmaksi, sillä kauan ei enään joka tapauksessa kestä ennenkuin Danzigista tulee joko myöntävä tai kieltävä vastaus.
Ja siihen saunapuuhat raukeavatkin, sillä se, jota niin kauan olimme odottaneet, tuli vihdoinkin.
XIX
On perjantai-ilta ja vankinaoloaikamme yhdestoista päivä.
Olemme kaikki sisällä. Pöydällä palaa heikosti valaiseva, pyöreä lyhty, joka heittää keltaisen heijasteen kautta huoneen ja tekee akkunien takana sisään katsovan pimeän vielä syvemmäksi. Olkiin uponneina makuukarsinan puolella tavoittelevat muutamat jo yöuntaan. Toiset puhelevat keskenään venytellen. Pöydän päässä, oleskelukarsinan puolella pelaavat neljä miestä ainaista skruvia ja keskemmällä pöytää tuijottavat kaksi silmäparia shakkinappuloihin. Muutamat joutilaat katselevat pelaajia. Uusi venäläinen vieraamme on kaivanut esiin salkkunsa ja istuu ja kirjoittelee jotakin. Huoneessamme vallitsee tyyni syysillan rauha Ei mitään särähtäviä ja rajuja ääniä, ei voimakkaita liikkeitä. Ilonilmauksetkin menestyksestä ovat tavallista vaiteliaammat.
Samassa avautuu ovi. Kaksi kyy ovenaukeamassa.