Torpeedoveneellä otetaan vastaan. Toinen toisensa perästä siirrytään keinuvaa siltaa myöten "Uleåborgista". Ensin matkustajat, sitten naiset, miehistö ja kapteeni viimeisenä.
Juoksujalassa tarkastavat saksalaiset upseerit laivan.
— Onko ketään?
— Ei ole!
Hekin poistuvat. Silta otetaan pois. Köydet irrotetaan.
"Uleåborg" seisoo paikallaan. Koneitten jyske on tauonnut. Sen aivot eivät enää ajattele, sen sydän ei tyki. Yksin, hyljättynä seisoo se tuossa sivullamme ja laineet leikkivät sen valkoista kylkeä vastaan. Se on täydessä valaistuksessaan. Salongeista, venttiileistä ja kannelta loistaa keltainen valo. On kuin sen tyhjissä suojissa juhlisivat näkymättömät olennot.
Torpeedoveneen konehuoneeseen annetaan merkki. Kellot soivat. Koneet alkavat surista. Ensin hiljaa, sitten voimakkaammin.
Torpeedovene jättää "Uleåborgin". Se jää paikalleen.
Mikä on oleva sen kohtalo? Tuonneko se jätetään noin ajelehtimaan?
Lukemattomia kysymyksiä satelee.
Naiset ovat kuletetut peräsalonkiin. Heille tarjoillaan hedelmiä, makeisia. Heille lausutaan kohteliaisuuksia ja pyydetään pysymään rauhallisina.