Aamiaiselle mentäessä merimieshuoneelle tapaamme erään englantilaisen kapteenin.
— Puhu nyt sinä, joka osaat engelskaa.
Ryhdyn pakinoimaan. Hän on tullut Königsbergistä, jossa oli saksalaisten vankina. Hänet samoin kuin laivansa miehistökin oli pidätetty Memelissä. Puolueettomien valtojen alamaiset ja hän olivat saaneet lähteä pois, hän siksi, että oli neljäkymmentäviisi vuotta täyttänyt jo ammoin sitten, eikä ollut niinmuodoin sotaijässä. Tänne oli kuitenkin pysäytetty ja ties koska pääsee lähtemään.
Minäkin kerron yhtä ja toista seikkailuistamme, joskaan se ei meikäläisiä miellytä sillä he epäilevät tätä ijäkästä englantilaiskapteenia urkkijaksi.
Tarkastan ukkoa. Tuollaisen rehellisen englantilaisen merikarhuturkin alla ei voi löytyä niin alhaisia pyyteitä. Siitä olen varma ja nauran tovereilleni… Eikä ollutkaan. Hän nauroi saksalaisia. Kyllä ne olivat oikeata geshäftsellskapia, jotka osasivat tehdä reklaamia omaksi hyväkseen vangeillakin… Kun meidät pidätettiin, kertoi hän, tiesivät saksalaiset kertoa, että englantilainen alus oli kaapattu ja sataviisikymmentä vankia otettu — todellisuudessa oli meitä ainoastaan viisitoista. Mutta ei tässä kyllin. Pari päivää jälkeenpäin kerrottiin sama uutinen uudelleen ja vankien lukua oli lisätty silloin kolmeliakymmenellä… Vähän samansuuntainen tapaus sattui myöskin Königsbergissä. Sanomalehdet kertoivat, että sinne tuotaisiin 10,000 venäläistä sotavankia. Ne tuotiinkin, mutta niiden summan lopusta sai vähentää ainakin yhden nollan. Korkeintaan oli niitä tuhannen. Näin itse kun ne tuotiin… Sellaista on saksalaisten totuudenrakkaus! nauroi hän lopuksi ja katsoi ruokasalin perällä olevaa baaria, jonka takana nuori pulleaposkinen ja -povinen tyttönen hääri.
* * * * *
Illalla kello viideksi kiiruhdetaan lauttalaivalle. Se on suuri ja valkoinen, kahdella savutorvella varustettu alus, "Prins Gustaf V". Piletit on ostettavat asemalta. Yksi joukostamme lähtee niitä ostamaan, mutta palaa pienen ajan kuluttua huolestunut ilme kasvoillaan.
— Kenellekään venäläiselle ei saa myydä pilettiä, sanoo hän.
— Onhan meillä passi?
— Se ei muuta asiaa.