Sunnuntai-aamuna kello seitsemän alkaa varsinainen matkamme kotimaata kohden. Se on suunnattava läpi koko pohjois-Saksan Sassnitziin, josta sitten lauttalaivalla Trelleborgiin, sieltä edelleen Tukholman tai Geflen kautta Raumalle. Kuljemme rannikkotietä. Tällä kertaa kuljettaa meitä pikajuna. Se puskee hurjaa vauhtia eteenpäin. Laskemme toisinaan yli sadan kilometrin nopeuden tunnissa.
Kello kahdelta olemme Stettinissä ja kuljemme yli sen monien siltojen suureen rautatiehalliin, johon ja josta junat yhtä mittaa tulevat ja lähtevät. Täällä on junanvaihto.
Astuessamme junasta näemme perämiehet ja luotsin, jotka samaten ovat muuttamassa junaa. Ehditään vaihtaa muutama sana. He ovat matkalla Berliniin. Tulevasta kohtalostaan eivät he mitään tiedä. Mutta he ovat iloisia ja tyytyväisiä. Kohtelu on ollut suuremmoinen. He ovat saaneet asua ja syödä ensiluokan hotelleissa. Heiltä ei ole puuttunut kerrassaan mitään. Saattajana on heillä vähän parempi upseerikin.
Toiset jo huutavat: kiirehtikää, juna lähtee heti. Juostaan maanalaista käytävää toiselle sillalle. Juna on jo liikkeellä. Ei ehditä mukaan… Kiroillen tarkastellaan aikataulua. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua lähtee uusi Hamburgin pika-juna. Sillä päästään ainakin Paasewalkiin, jossa Hamburgin ja Sassniztsin tiet eroavat. Kohta on juna taas asemalla ja kotvan hengähdettyään lähtee Paasewalkia kohden.
Paasewalkissa saadaan odottaa toista tuntia. Aseman ravintolassa syödään ja juodaan. Ostetaan saksalaisia sanomalehtiä.
Voss. Zeitungissa kiintyy katseemme erääseen Suomea koskevaan uutiseen. Se on lähtöisin Köpenhaminasta. Siis epäilyttävä. Siinä kerrotaan, että Helsingissä liikkuvan huhun mukaan ruvettaisiin suomalaisia pakoittamaan sotaväkeen.
Tiedämme aivan varmaan, että tieto on tuulesta temmattu. Mutta sittenkin meitä hermostuttaa, sillä tiedämme, ettei saksalaisten mylly paljoakaan vettä tarvitse. Tuollaisesta viattomasta jutusta voi helpolla kehittyä kohtaloita. Alituisen pelon vallassa jatkamme Paasewalkista matkaamme. Katsomme joka asemaa epäillen. Mutta missään ei näy mitään epäilyttävää. Stralsundissa olemme kahdeksan aikaan ja saamme taas odottaa Rygenin poikki Sassnitziin lähtevää junaa.
Rygenin läpi kuljemme pimeässä ja keskellä yötä saavumme
Sassnitz-Haveniin. Olisimme halunneet jo heti jatkaa matkaamme
Ruotsiin, vaikka jollakin lastilautalla. Se ei ole mahdollista.
Ainoatakaan lauttaa ei lähde ennen kello viittä maanantaina.
Sassnitz-Havenissa on niinmuodoin yövyttävä.
Monopol-Hotellin mukavilla ja pehmeillä höyhenpatjoilla vietämme yömme ja aamulla heräämme mitä ihanimpaan näköalaan Itämerelle. Laaja sininen meri, niin kauas kuin silmä kantaa ja jyrkästi laskeva ranta: mitä ihanin puutarha, josta valkeat huvilatalot kohoavat. On kirkas ja kuulakas ilma. Taivaalla ei ainoatakaan pilveä. Käymme korkeilla, metsän peittämillä vuorilla, jonne tie suurissa kaarissa punaisen kirkon luota kiertää. Sieltä aukeaa laaja näköala kauneudesta kuululle Rygenille, joka korkea- ja pyöreärantaisena, valkeine kalkkivuorineen ja vehreine metsän peittämine rinteineen kohoaa merestä.
* * * * *