"Olen kuullut, että te olette neiti Sirkka Vanamon holhooja. Ja koska hänen vanhempansa ovat kuolleet, ajattelin kääntyä…"
"Kääntykää vain, koska tilaa on", kehoitin minä.
"Me rakastamme toisiamme…" jatkoi nuorukainen.
"Me…? Te ja minä…?"
Sulhasmies oli eksyä tolaltaan, mutta sai pian säikeestä kiinni:
Samassa tuli mieleeni sisar-vainajani viimeinen pyyntö, ja päätin menetellä ankarasti, ettei kasvattini joutuisi keljun kelkkaan istumaan. Kohdistin sulhaskokelaaseen murhaavan tulen ja sanoin musertavasti:
"Nuori herrasmies! En tunne katsantotapojanne, mutta olen siinä ijässä, ettei minua miellytä kuulla puhuttavan palturia, kun on vakavasta asiasta kysymys."
"Palturia! Suokaa anteeksi!" huudahti hän loukkaantuneena ja alkoi hermostuneesti hivellä ylähuulensa haivenia.
"Pankaa mieleenne", jatkoin, "mitä nyt sanon. Ensiksi ei ole tapana, että koulutytöt menevät naimisiin. Toiseksi kehoitan teitä menemään kotiin ja tutkimaan sydäntänne, jos teillä sellainen on."
Tämän sanottuani osoitin hänelle sitä paikkaa, mistä tie kulki ulos. Hän laski käden mahtipontisesti sydämelleen ja lausui kuin paras näyttelijä: