Mutta Katri väitti, että lapsi oli hänen, hän antaa sille nimen. Minä huomautin vaatimattomasti, että poika oli hiukan niinkuin minunkin. Sitä puhetta ei otettu kuuleviin korviin. Myöhemmin heillä oli pitkä ja perinpohjainen neuvottelu lapsen nimestä. Koko almanakka tutkittiin kannesta kanteen.
"Moosesko siitä tulee?" kysyin minä.
"Ei, kuin Kullervo", sanoi Sirkka.
"Kullervo on niin traagillinen nimi", yhtyi Katri.
"No, olkoon vaikka Kalervo! En puutu koko juttuun."
Nähdessäni, millä sanomattomalla rakkaudella Katri katseli esikoistaan, tunsin suurta iloa, mutta samalla syvää surua sydämessäni. Tulevaisuus näytti nyt synkemmältä kuin milloinkaan. Katrin oli täytynyt jättää paikkansa voidakseen hoitaa lastaan. Lauluoppilaani olivat huvenneet olemattomiin. Olin tarjonnut erästä näytelmääni teatterille, mutta pitkien neuvottelujen jälkeen se hylättiin. Emme edes olleet onnistuneet saamaan vuokralaista tyhjään huoneesemme, vaikka olimme panneet suuret rahat ilmoituksiin. Kuin uhkaava Damokleen miekka häilyi vuokravelka yllämme, eikä ollut armoa odotettavissa.
Kaikkein pahimmin painoi kuitenkin Sirkan kohtalo minua. Hänen kehutut osakkeensa eivät tuottaneet mitään. Minussa vakaantui yhä enemmän se käsitys, että niiden arvo oli tuottonsa mukainen. Pankkiosakkeet myin nimellisarvosta erään liiketoimiston välityksellä. Setä väitti, että minua oli taaskin hävyttömästi kynitty, sillä osakkeiden arvo oli pörssissä kolminkertainen.
Eräänä päivänä kutsui isännöitsijä minut puheilleen — vuokravelan takia tietenkin. Hän kohteli minua kylmästi, sanoen minua huonoksi yhtiömieheksi ja kehoittaen minua myymään osakkeeni; muussa tapauksessa myyttäisi yhtiö ne pakkohuutokaupalla. Minä käytin tilaisuutta ja kysyin, miten niiden kaivososakkeiden laita oli. Hän vastasi, ettei hän nyt joutanut enempiin keskusteluihin. Mutta minä päätin pysyä lujana ja sanoin:
"En aio poistua, ennenkuin asia on perinpohjin selvitetty."
Tirehtööri kääntyi hermostuneena minuun ja kysyi: