Suuren suurella ponnistuksella sain siitä joutohetkinäni monen päivän perästä puolinaisen selvyyden. Mutta kyllä vaivani palkitsi se ilo, jonka sain kirjeen sisällöstä, huomattuani siinä paljasta myöntyväisyyttä. Jokainen vaivaloisesti selville saatu sana oli mielelleni makeampi kuin hunaja.
Kirjevaihtoa jatkoimme sittemmin yhtä vaivaloisesti. Rakkaus lisäsi rohkeutta niin, että pian toimitin keinoja parempaankin seurustelemiseen. Se tuntui niin hyvälle, että olin aivan imeltyä lemmen hurmeesen. En ollut ennen koskaan tuntenut niin herttaisien ja suloisten tunteitten läikkymistä rinnassani kuin niinä harvoina hetkinä, joita hänen kanssaan vietin ryytimaan rehevien puupensasten varjossa iltasilla myöhään, muiden jo ollessa levolla. — Vaikka puhelumme lienee paljon muistuttanut Babelin kieltensekoituksen aikoja, kun kumpikin olimme eri kielisiä, niin se ei kuitenkaan häirinnyt hauskuuttamme, ja aloimmehan vähitellen jo hiukan ymmärtääkin toistemme mongerrusta. Olivathan sitäpaitsi lemmestä palavat silmät siinä hyvänä tulkkina. Ymmärtäväthän pääskysetkin toistensa viserryksen keväällä, tuumiessaan rakkauden liittoon yhtymistään.
Mutta sen valmiimpaa ei asiastamme ollut ehtinyt tulla, kun syksyn jouduttua läksi lempilintuseni muiden muuttolintujen keralla matkalle herrasväkensä kanssa Helsinkiin. Jonkun vuoden pitkitimme asiaamme kirjevaihdolla, vaan kun emme toisiamme nähneet, laimensi se vähin erin rakkautemme palavuutta, kunnes se tykkänään sammui. Se jätti kumminkin meille molemmille muukalaisen kielen taidon palkinnoksi. Semmoinen on siis elämäni ensimäinen rakkauden kokemus.
Syksyllä olin loppuun suorittanut oppikurssini ja sain edullisen paikan eräällä sahalla lähellä K:n kaupunkia. Toimenani oli talvella tukki-asioiden hoito ja kesän ajalla työnjohtajan toimi sahalle kuuluvilla suuremmoisilla tiluksilla.
VI.
Varsin suurenmoiset olivat ajatukset itsestäni, kun opistosta lähdin hyvällä päästökirjalla ja jo olin ammatinkin saanut. Tunsin todellakin olevani silloin jo "herra!"
Saavuttuani toimipaikkaani, määrättiin minut eräälle tukkiliike-osastolle työn peräänkatsojaksi ja rahallisten toimien hoitajaksi. Se tuntui mielestäni kovin arvokkaalta viralta. Sain kymmeniä tuhansia rahoja käytettäväkseni ja niiden menoista tilit tehdäkseni. Satoja miehiä ja hevosia oli komennossani ja minulta palkkoja saamassa. En tahtonut sitten enää mieleeni johtaa elämäni edellisiä kohtaloita, koska ne olisivat halventaneet ylevää persoonaani. Kumminkin Herran ääni omassatunnossani muistutti vastoin tahtoanikin niistä ajoista, sekä siitä parannuksen päätöksestä, jonka tein ennen kouluun lähtöäni. Olihan jo saapunut toivomani sovelias aika sille asialle. Virkatoimi oli ja tuntematon paikkakunta olopaikkanani, joita olin halunnutkin. Mutta vasta silloin tuntuikin oikein mahdottomalta sen asian toimeenpano. Kuinka minun, kun mielestäni olin niin suuriarvoisessa asemassa, sopisi nöyristyä yksinkertaiseksi "uskovaiseksi" ja antautua tasa-arvoiseksi jäseneksi siinä "piskuisessa laumassa", johon vanhoja akkoja ja ryysykerjäläisiäkin kuului? Toistaiseksi täytyi se asia välttämättömästi lykätä. Kuitenkin usein täyttivät aivan äkki-arvaamattaniki voimalliset liikutukset sydämeni ja vaikuttivat ainakin niin paljon, että sain halun lukea Raamattua. Kun oli aikaa runsaasti, niin lueskelin talven pitkään Raamatun melkein läpi, vaikka sitä tein enemmän hupaisuuden vuoksi, enkä ammentanut siitä sisällistä voimaa ja mielenuudistusta. Vaikka sydämeni pysyi yhä vaan muuttumattomana, kohosi sieltä kumminkin silloin tällöin syvät ja raskaat huokaukset korkeuteen, pyytäen Herraa Pyhän Henkensä kautta johdattamaan minua semmoiselle kohdalle elämässäni, jossa voisin saada kääntymisen armon, kosk'ei se onnistunut itse määräämässäni asemassa.
Vuosi kului asiain sillä kannalla ollessa. Virkatoimitukseni tyydyttivät niin sahan omistajaa, että hän tarjosi saman ammatin vielä seuraavaksi vuodeksi ylennetyllä palkalla. Siihen olin varsin mieluinen suostumaan.
Muuta sanottavaa muutosta olossani ei seuraavan vuoden alkupuoli mukanaan tuonut kuin että ylpeys, joka minussa jo aikaa oli ollut hyvällä alulla, paisui jo aivan rajattomaksi. Niinpä en enää katsonut halpoja työmiehiä sen arvoisiksi, että olisin saattanut heidän kanssaan keskustella muuta paitsi sitä, mikä oli tärkeätä asiata. Kun toimeni myönsivät runsaasti vapaa-aikaa, täytyi minun sen kuluttamiseksi toimittaa itselleni jotakin ajanvietettä. Niinpä sitten rupesin likemmin seurustelemaan "herrasmiesten" kanssa, päästäkseni osalliseksi sivistyneiden huvitustavoista; sillä nehän vasta olisivat oikein "korottavaisia" jo muutoinkin niin ylevälle persoonalleni. Sainkin pian kyllä tilaisuuksia päästä heidän joukkoonsa iltoja viettämään. Luulinpa itseni yhtä valmiiksi herraksi kuin muutkin, vaikka joukossa oli useasti joku ylioppilaskin, kaupungin sivistyneitä kauppapalvelioita ja muita, jotka useasti kävivät sahalla. Olinhan ruukin "virkamies" ja olihan minulla kaupungissa tehty vaatepuku ylläni, sekä siihen vielä lisäksi kiiltävät kalossit jalassani, kun ulkona liikuin. Rahaa myös oli kukkaroni pakahtumaisillaan. Huomasin kuitenkin tuon tuostakin, vaikka toiset sitä vaan varsin hienolla tavalla osottivat, ett'eivät he juuri olisi minua joukossaan kaivanneet. Minä arvelin syyksi yhtä ja toista. Olinhan osaltani kyllä pitänyt huolta siitä, että pöydän koristamiseksi ilmestyi täysiä pulloja, ja olinhan korttien käyttämisessä osottanut puolestani innokasta osanottoa. Kun olin mielestäni yhtä suuri herra kuin hekin, sanoin heitä joskus ilman arvelematta sinuksi. Sen johdosta tulin ensimältä hämille, nähdessäni kuinka useat heistä loivat katseensa alas ja näyttivät tyytymättömiltä. En ymmärtänyt, mitä se merkitsi. Sittemmin he jo tottuivat semmoiseen rikokseen herrastapoja vastaan kuin omavaltainen sinuttelemiseni oli. Useasti kumminkin erosin sangen raskaalla mielellä seuroista, jotka kyllä kukkarolleni kustansivat, vaan eivät toivomaani tarkotusta vastanneet. Varsin uteliaana mietiskelin syytä semmoiseen epäsoinnullisuuteen. Kerran, kun kuten ainakin istuimme pullojen ääressä, tuli sisälle eräs toisille tuttu kauppias. Minä kun satuin olemaan lähinnä ovea, menin häntä ensin tervehtimään. Hän mainitsi samassa nimensä. Siitä vähän ällistyneenä mainitsin: "Jassoo, vai niin!" Toiset silloin muuttuivat hyvin totisiksi ja puhuivat ruotsia, katsellen epäsuosiollisesti minuun, ennenkuin menivät vierasta tervehtimään. Sekös minua harmitti. Enhän tuntenut mitään semmoista tehneeni, jolla olisin heitä loukannut. Senpätähden läksin kohta närkästyneenä pois, sanottuani ovella mennessäni jäähyväiset. Sittemmin en enää tungetellutkaan "herrain seuraan." Sen sijaan kulutin aikaani vanhan ystäväni viulun kanssa ja väliin oleskelin isäntä-miesten parissa. Tällä tavoin onnistui seurustelu paljon paremmin.
Samaan aikaan tutustuin erään juoppo-lukkarin kanssa, ja kun toimitin hänelle juomia viljavasti, sain hänestä pian mainion ystävän. Häneltä vasta sain tyydyttävän selityksen epäonnistuneen seurustelemiseni syystä, jolla siihen saakka turhaan olin päätäni vaivannut. Hän näet kerran esitti minulle setänmaljan, ja kun en ymmärtänyt, mitä se merkitsi, selitti hän sen tarkotuksen ja yhteydessä sen kanssa antoi lukkarimaisella tavalla lavean kertomuksen käytännöllisen sivistyksen säännöistä. Sitte vasta silmäni aukesivat näkemään edelliset tyhmyyteni. Ryyppyvälin tihentämisellä sain tämän kelpo opettajani helposti vielä semmoisenkin tyhmyyteni paljastuksen jälestä pysymään suosiollisena.