Useat kerrat oli hän vielä sen jälkeen vieraanani, kertoen hauskoja juttuja, johon hän olikin aika mestari. Vaan seurauksena seurustelustani hänen kanssansa oli, että aloin tottua juomien nautintoon. Sen ohessa tuli uusia kiusauksia. Niistä mainitsen vääryyden halun virkatoimissani. Vaan luonnollinen yksinkertaisuuteni oli sille parhaimpana vastapainona. En, näet, tahtonut uskaltaa tiliä valmistaissani tehdä numeroiden muutoksia omaksi hyödykseni, kun en tiennyt, että se useilla muilla ruukin ammattimiehillä oli tapana ja heiltä menestyi hyvin.
Talvi kului semmoisine vaiheineen. Kesän tultua muuttuivat toimitukseni työn johtamiseksi sahan tiluksilla, samoin kuin edellisenäkin kesänä. Sen kesän tapauksista kerron vielä erään, joka oli seuraus juontihalustani.
Oli kaunis sunnuntaiaamu Heinäkuun lopulla. Silloin läksin huvitusta hakemaan kaupungista, kun oli hyvä tilaisuus päästä sinne kirkkomiesten kanssa pienellä höyrylaivalla. Tultuani kaupunkiin kohtasin siellä erään koulutoverini. Se tuotti meille molemmille suurta ihastusta. Hän, ollen minua paljon parempi juonti-asioissa, pyyti minua lähtemään kanssaan ravintolaan, vaan kun kirkonkellot kutsuivat Jumalan palvelusta alkamaan, esittelin hänelle, että menisimme ensin kirkkoon, johon hän myöskin suostui. Menimme siis yhdessä kirkkoon, vaan emme malttaneet siellä olla loppuun asti, kun oli tärkeämpi asia toimitettavana toverini pyynnön johdosta. Pian kiirehdimme sitä toimittamaan lähellä olevassa salakapakassa. Siellä otimme viininaukkuja, joista tulimme jo vähän iloiselle tuulelle. Tahdoimme sitte pari pulloa olutta ja nautimme sen entisen lisäksi. Emme tienneet kumpikaan, että se tuottaa peräti tuhoja, jos olutta viinin sekaan käytetään, vaan pian saimme sen huomata. Olimme ravintolaan tullessamme päättäneet mennä neljän aikana alkavaan teatteri-näytäntöön. Kun aikaa oli jo niin runsaasti kulunut, että piti lähteä sinne, teimme kiirettä. Tie sinne kulki vanhan, metsittyneen hautausmaan poikki. Sen ainoasti muistan, että astuimme portista sinne sisälle, vaan mitä sitte lienee tapahtunut siihen saakka, kunnes yöllä kahdentoista aikana heräsin unestani saman hautausmaan alanurkassa olevan pensaan suojasta, sitä en ollenkaan muista. Kauhistukseni oli suuri herätessäni hautataulujen keskessä aivan yksinäisyydessäni. Heti muistin olleen rahoja useita satoja markkoja mukanani taskussa. Kiireesti joutuivat käteni ottamaan kukkarotani esille, mutta kauheata, sitähän ei löytynytkään! Tuskin koskaan ennen elämässäni oli semmoinen hämmästys minua saavuttanut, kuin silloin! En ymmärtänyt vähään aikaan paikaltani liikahtaa. Mutta samassa tuli iloni sitä suuremmaksi, kun huomasin povessani paitani ja ihoni välissä olevan jonkun esineen ja silloin muistin, että ravintolasta lähtiessäni pistinkin sinne varmuuden vuoksi kukkaroni, jonka nyt tunsin olevan siellä tallella. Heti otin sen esille ja näin olevan kaikki rahani paikoillansa. Vaikka olin sisällisesti varsin kurjalla kannalla, heräsi minussa kumminkin kiitollisuuden tunne Jumalaa kohtaan hänen ihmeellisestä varjeluksestaan, ja päätin olla vast'edes varovaisempi elämässäni. Minulla ei ollut silloin vielä kokemusta siitä, kuinka mahdoton tuollaisia omatekoisia päätöksiä on pitää, jollei niiden perustuksena ole todellinen mielenmuutos.
Syksy joutui pian. Oli jo jonkun aikaa ollut huhuna että huonon rahaliikkeen tähden töitä vähennettäisiin sahan alueella sekä sen johdosta myös useita päällysmiehiä erotettaisiin toimestaan. Se koski etupäässä nuoria päälliköitä, jommoinen minäkin olin. Monet pitkät arvelut täyttivät mieleni sen johdosta ja tekivät minun alakuloiseksi. Kohta vaadittiin lopullinen tili toimituksistani ja julistettiin sen jälkeen ero ammatistani. Se tuotti mitä suurimman surun ja toivottomuuden, kun virkani olin kadottanut ja suurimmaksi osaksi jo palkkanikin. Sitä olin toki antanut kotiväelleni muutamia satoja markkoja velvollisuuden tunnosta heidän vaivojensa palkinnoksi, ja sen johdosta tunsin ahdistuksessani hyvän omantunnon tuottamaa lievitystä.
Pian joutui aika, jolloin piti lähteä entisestä paikastani. Jonkunlaisen toivon vallassa päätin matkustaa Helsinkiin, saadakseni siellä toimipaikan kauppapuodissa tahi muussa liiketoimessa. Silloin olin jo 22 vuoden vanha ja olin siis vähitellen varttunut nuoruudesta täyteen miehuuden ikään.
VII.
Oli sunnuntai-aamu Syyskuulla, kun astuin K:n satamassa laivaan, matkustaakseni Helsinkiin. Sydämessäni liikkui toivottomuutta, epäilystä ja levottomuutta, kun elämäni uhkasi kääntyä turvattomaksi. Yhtämyötäisen alakuloisuuden vallitessa kului se päivä loppuun. Vaikka yön pimeys levitti vaippansa maiden ja vesien yli, pitkitti laivamme kulkuansa koko yön. Aamulla varhain, kun aurinko levitteli ensimäisiä valonsäteitään yön hiljaisuudesta heräjävän luonnon yli, saavuimme Saimaan kanavalle. Sen läpi kulkeminen kesti koko seuraavan päivän. Siinä oli minulle ihmettelemistä, nähdessäni semmoisen jättiläiskaivannon monine kymmenine sulkukamarineen ja tavattoman suurine portteineen. Rannat olivat kahden puolen mitä kauneimmat ja vaihtelevimmat, vaan ollessani sisällisesti levoton, ei tehnyt mieleni niitä ihailla. Illan lähestyessä saavuimme Viipuriin. Siellä vietin yön ja osan seuraavata päivää, kunnes tuli Helsingin junan lähtöaika. Sinne saavuttiin myöhään illalla samana päivänä. Menin kestikievariin yöksi ja seuraavana aamuna läksin tiedustelemaan väliaikaista asuntoa.
Käveltyäni jonkun aikaa pitkin katuja, katsellen suurella kummastuksella kaikkea sitä komeutta ja loistoa, jota maamme pääkaupungissa runsaasti esiintyi, saavuin erään matalan rakennuksen luoksi kaupungin laidassa. Jo päältä nähden arvelin siinä asuvan halvempaa väkeä, jota juuri etsinkin, rohjetakseni semmoisten kanssa paremmin ryhtyä keskusteluihin asuinpaikasta. Menin sisälle, vaan kohtasin siellä aivan umpiruotsalaisia asukkaita. Tulkin kautta saatoin ryhtyä keskusteluun heidän kanssaan ja sain kohta tietää, että olin erään rehellisen ja hyväntahtoisen vaatteiden pesiä-vaimon tykönä ja että hänellä oli kaksi orpolasta. Huomatessani huoneen tilavaksi ja puhtaaksi, ilmoitin pyyntöni, päästä joksikuksi aikaa asumaan hänen luonaan. Hän suostui pyyntööni, ja samassa läksin noutamaan sinne tavaroitani kestikievarista, josta pian palasin. Niinpä olin siis asettunut Helsinkiläiseksi.
Sitte, viettäessäni ensimäistä päivää uudessa paikassa, umpiruotsalaisten ihmisten keskessä, johtui ikävyyden vallitessa monenlaista mieleeni. Selvänä kuvana, vaan samalla surullisena muistona, astuivat eteeni ne ajat, joita vietin ollessani tukkipäällikkönä vapaana kaikista toimeentulon huolista. Surullisina muistoina johtuivat ne mieleeni, osittain sentähden, kun silloin oli mielestäni elämäni hyvällä kannalla ja nyt joutunut aivan turvattomaksi, osittain senkin tähden, etten ollut kaikinpuolin käyttänyt sitä aikaa oikein, vaan olin antautunut elämän turhuuden valtaan. Kun sittemmin lähtivät huoneasukkaat kaikki kylään, jäin aivan yksinäisyyteen. Silloin vaivuin syvemmälle mietiskelyyni.
Vihollinen käytti sitä tilaisuutta hyväksensä siten, että lykkäsi muun muassa mieleeni ajatuksen: "Miksi olit itseäsi kohtaan niin tyhmä, käsitellessäsi rahoja virka-ammatissasi, ett'et vääryydellä anastanut isäntäsi rahoja jotakuta tuhatta? Olisihan se helposti käynyt päinsä ilman tilintarkastajain tiedoksi tulematta, kun sinulla oli niin monta kymmentä tuhatta markkaa haltuusi uskotuita rahoja. Muutamain numeroiden muodostamallahan se olisi käynyt laatuun."