Samojedit uskovat poikkeuksetta korkeimpaan maan ja taivaan luojana hallitsevaan ja koko maailmaa johtavaan jumalaan. Mutta heidän teologiansa ei ole hänestä kyennyt luomaan persoonallista olentoa, ja hän itse niinkuin hänen asuntonsakin on sijoitettu kaukaiseen taivaaseen, jossa hän viettää kokonaan eristettyä elämää. Useimmiten hän ei ole muuta kuin abstraktinen käsite, joka melkein sulautuu taivaan käsitteeseen ja on samaa merkitsevä kuin se, niin ettei oikein saa selville kumpi näistä käsitteistä on alkuperäinen. Hän on niin tuntematon ja hän elää niin kaukana, että on turha hänen puoleensa rukouksilla kääntyä tai häntä uhreilla lepyttää, ja ainoastaan poikkeustapauksissa shamaani häneltä neuvoa kysyy. Hänestä niinkuin taivaastakin samojedeilla on sangen hämärä käsitys, jotavastoin heillä luonnonkansoille hyvin ominaisella tavalla on mitä tarkimmat tiedot manalasta ja siellä asuvista hengistä.
Mutta vaikkakin samojedit ainoastaan vaistomaisesti tuntevat maailman korkeimman jumaluusolennon hallitsemaksi, on heillä erittäin konkreettinen käsitys kaikesta mikä heitä luonnossa ympäröi. He uskovat jokaisella esineellä olevan hengen ja he tietävät tämän hengen vapautuvan vasta sitten, kun esine hävitetään, samalla tavalla kuin ihmisen henki vapautuu kuolemassa.
Samojedien henget tahi toisin sanoen jumalat voidaan jakaa seuraaviin luokkiin: kaikkialla ja paikasta riippumatta oleviin, esi-isiä edustaviin, puhtaasti paikallisiin ja niihin, joita tavallisesti sanotaan kotijumaliksi.
Tärkeimmät ensiksimainituista ovat metsän ja veden henget. Edellistä pidetään yleensä hyvänsuopana ja ihmisiä kohtaan ystävällisenä, mutta jälkimäinen on ilkeämielinen ja sitä pelätäänkin siitä syystä suuresti. Metsän henki, Paargä, joka usein tavataan ihmisenmuotoisena puuhun veistettynä, hallitsee kaikkea riistaa ja määrää ihmisten saaman osuuden. Hän tyytyy verrattain vähäisiin uhreihin; usein ei muu ole tarpeen kuin hänen suunsa voiteleminen rasvalla tai hänen kestitsemisensä viinalla, mutta toisinaan hän näkyy vaativan taidokkaasti taottuja nuolia ja parhaita jousia. — Veden haltia, jota ei koskaan kuvata, on ahne ja saita sekä aina valmis tarttumaan saaliiseen, jollei hänelle riittävästi uhrata. Hän saattaa kieltää ja estää ihmisiä saamasta kaloja, hän kykenee myös lähettämään tauteja heitä vaivaamaan ja hänellä on valta vetää heidät luokseen syvyyteen. Hän on myös liitossa manalan henkien kanssa, vaikka hän tosin siellä näyttelee vain palvelijan vähäpätöistä osaa. Sentakia on pakko syksyin keväin uhrata hänelle runsaasti kalaa, s.o. usein vain puusta tehtyjä kalankuvia, ja matkalle lähtiessä tai sellaiselta palattua kuuluu jokaisen velvollisuuksiin lahjoittaa hänelle rahaa ja muuta omaisuutta. Jos ihminen sairastuu ja taudin syitä selvittävää shamaania ei ole saatavissa, ei ole muuta neuvoa kuin uhrata veden hengelle ripustamalla kankaita ja vaatteita rannalla kasvaviin pensaihin hänen käytettäväkseen. Sillä tavalla minun kielimestarini Tym-joella parani taudistaan, vaikka hän sitä ennen kauan ja turhaan oli yrittänyt mitä erilaisimpia lääkkeitä. Veden haltia saattaa kuitenkin kaikesta huolimatta esiintyä tylynä ja pahansuopana, ja silloin häntä joskus voi tulella kurittaa. Hänen arvellaan asuvan syvissä järvissä ja yksinäisissä lahdissa ja niiden läheisyyteen sytytetään silloin tuli, josta palavia kekäleitä heitetään veteen. Useasta hänen henkilökohtaisesti uhkaamastaan ihmisestä kerrotaan, että he ovat pelastuneet joutumasta paljaiksi ryöstetyiksi yksinomaan häntä kärventämällä tai uhkaamalla häntä tulella, jota hän ei millään muotoa voi sietää.
Samaan kaikkialla läsnäolevien ja toimivien henkien ryhmään kuuluu sellaisiakin, jotka kykenevät ahdistamaan ihmisiä taudeilla ja monenlaisilla onnettomuuksilla. Lännempänä ne tavallisesti ovat kuvatut ihmisenkaltaisiksi, mutta Ketillä ne ovat melkein persoonattomia, ja niiden katsotaan olevan niin läheisissä kosketuksissa manalan henkien kanssa, että niille tavallisesti yhtaikaa uhrataan. Monin paikoin eletään siinä uskossa, että elämä ja kuolema, taudit ja terveys ovat suoranaisesti riippuvaiset maan alla asuvista hengistä, jotka mielensä mukaan voivat katkaista ihmisen elämänlangan. Ainoastaan muinaisuudessa eläneillä sankareilla oli kyky hankkia itselleen pitennettyä maallista elämää, ei uhreilla ja lupauksilla, vaan väkivallalla ja viekkaudella.
Tärkein kaikista samojedien uskonnollisessa elämässä esiintyvistä ja suurimmalla ratkaisuvallalla varustetuista jumaluusolennoista on epäilemättä Kuödar-gup eli heimon kantaisä. Hänessä samojedit näkevät varsinaisen korkeimman jumalansa ja hän se oikeastaan rajattomalla vallalla hallitsee maailmaa, hänellä kun on taivaallisen jumalan täydet valtuudet. Hän on tosin siinä merkityksessä paikallistettu, että jokainen heimo palvelee vain omaa kantaisäänsä, mutta henkisen päällikkyytensä nojalla hän omaa kokonaan johtavan aseman heimon uskonnollisessa elämässä. Lisäksi kaikki tuollaiset henget ovat jonkinlaisessa uskonnollis-genealogisessa yhteydessä toistensa kanssa, ja tästä johtuu, että kukin heistä omalla paikkakunnallaan edustaa heidän yhdistynyttä valtaansa. Siten he muodostavat kollektiivisen käsitteen, joka on painanut syvän leimansa samojedien uskontoon. Tymillä tämä henki tavataan mitä erilaisimmilla tavoilla kuvattuna, mutta Ket-joella ei ole kuvia, vaan siellä palvotaan henkeä sinänsä ja samalla sitä eläinlajia, johon hän kuuluu. Merkillisintä on näet, että häntä aina pidetään eläimenä, vaikkakin hänellä katsotaan olevan inhimilliset ominaisuudet. Ylisellä Ketillä hän on karhu, ja siitä syystä heimo nimittää itseänsä karhun heimoksi, koska he kerran luulevat polveutuvansa sellaisesta eläimestä. Tässä yhteydessä en halua kosketella sitä, millaiseksi he ajattelevat itse sukupuuta; mainitsen vain sen tosiasian, että Ketin samojedit vielä tänäkin päivänä ovat täysin vakuutetut siitä, että ihminen voi muuttua eläimeksi ja päinvastoin. Hyppimällä aivan erikoisella tavalla kaatuneitten puitten yli ja samalla toistamalla määrättyjä maagillisia lauseita voi vaikeudetta muuttua esim. karhuksi. Samoin saattaa varsin helposti tapahtua, että uroslinnun syönyt tyttö tulee raskaaksi ja ihmislapsen asemesta synnyttää linnun. Tuontapaisten syvälle juurtuneiden käsitysten takia ei heistä tunnu ollenkaan ihmeelliseltä, että ihmiset itse asiassa voisivat polveutua eläimellisistä esi-isistä. Erikoisen helppo on kuvitella karhun omaavan inhimillisiä ominaisuuksia; kuuleehan sen usein metsässä huutavan aivan kuin ihminen. Tuollaiset uskomukset eivät tietenkään riitä selittämään totemismin syntyä, mutta joka tapauksessa ne antavat meille käsityksen siitä, miten ja mitä teitä se on saattanut syntyä ja saavuttaa niin laajan leviämisen.
Samojedit kunnioittavat totem-eläimiä aivan erikoisella tavalla. Vaikka ne olisivat kuinka vahingollisia ja verenhimoisia, ei niitä koskaan tapeta, ja muuallakin ollessa varotaan syömästä niiden lihaa. Heidän keskuudessaan sellaista pidetään jokseenkin samanveroisena kuin kannibalismia meillä, ja heidän uskonsa mukaisesti se todella olisikin samaa kuin oman lihansa ja verensä syöminen.
Samaan heimoon kuuluvat henkilöt eivät oikeastaan saa mennä keskenään naimisiin, mutta nyttemmin tätä kieltoa ei enää noudateta entisellä ankaruudella. On katsottu soveliaammaksi yleensä kieltää avioliittojen solmiminen läheisten sukulaisten kesken, enkä ole koskaan siellä kuullut edes serkuksien naimisista.
Totemistinen kantaisä on, niinkuin yllä olen maininnut, samojedilaisista jumalista etevin. Hänen arvellaan sekä voivan tuottaa heimolle rikkautta ja onnea että myös kykenevän järjestämään jokapäiväiseen elämään kuuluvat asiat. Hän saattaa tehdä miehen hyväksi, ja hän voi lahjoittaa hedelmättömälle naiselle lapsia, hän siunaa työn ja sulostuttaa elämän. Hänelle uhraa koko heimo vuosittain palautuvissa juhlatilaisuuksissa, ja hänelle mies antaa aseita, pyydyksiä ja rahoja, vaimo neuloja, lankaa ja vaatekappaleita.
Olen aikaisemmin maininnut siitä, että samojedi uskoo hengen piilevän kaikissa luonnon kappaleissa. Näin on erittäinkin kummallisen muotonsa puolesta huomiota herättävien kivien laita. Eräälläkin miehellä tapasin kerran ihmisjalkaa muistuttavan kiven, jota säilytettiin mitä suurimmalla huolella siinä mielessä, että se saattoi suojella pahoja henkiä vastaan. Usein löytää myös sellaisia palvonnan esineenä olevia kiviä, joissa hyvällä mielikuvituksella saattaa nähdä kasvojenpiirteitä, s.o. silmiä, nenää ja suuta vastaavia kuoppia ja kohopaikkoja. Sivulla 128 oleva kuva esittää sellaista vaatetettua kiveä, jonka huomasin suuressa arvossa pidetyksi hengeksi Ket-joella. Sillä oli oma temppelinsä ja sille oli uhrattu paljon rahoja. Valokuvaamista varten siirsin tuon pyyl-paja (= kiviakka) nimisen kiven ulkoilmaan. Mutta jotta se ei tämän johdosta vihastuisi, oli minun uhrattava sille 20 kopeekkaa, jonka uhrini se ilmeisesti katsoi otolliseksi, koska minua matkan varrella ei kohdannut mikään onnettomuus. — Usein uskotaan tuollaisten kivien voivan siirtyä paikasta toiseen, ja erikoisesti Ketillä olen nähnyt suuren määrän noita vaeltelevia ja levottomia jumalia. Niitä palvotaan mahtavina henkinä ja niille uhrataan usein, vaikka ei ollakaan selvillä niiden tuottamasta hyvästä tai niiden todellisesta vallasta. Syynä ihmisten niille osoittamaan kunnioitukseen on usein juuri tuo niissä piilevä salaperäisyys ja selittämättömyys.