11 p:nä aamulla saapui vihdoin useampia ostjakkeja kodallemme. Tulijat olivat ukko Kääres vaimoineen, lapsineen ja kaikkine veljineen, joilla oli hieman ruokaa. Se jaettiin kristillisesti kaikkien kesken, ja sitten seuralaiseni jättivät kotaan vaimonsa ja lapsensa. Näiden tuli parhaansa mukaan koettaa tulla toimeen sillä välin kuin me riensimme Larjatskoeen apua etsimään. Tällä keinoin arvelimme näet voivamme jatkaa matkaamme. Pitkien hyvästijättöjen jälkeen painuimme taipaleelle mitä kamalimmassa pyryilmassa. Joka tapauksessa tuntui matka helpommalta kuin ennen, sillä aution tundran sijalle oli ilmestynyt n.s. metsätundra, jossa on sekä metsää että soita ja vain harvassa pienehköjä, kasvullisuudettomia tasankoja. Meillä ei ollut enää kotaa matkassa ja senvuoksi valmistimme yöpaikkamme ostjakkilaiseen tapaan. Lumi luotiin maasta pois ja siitä tehtiin verrattain korkoa valli suojaksi tuulta vastaan. Maan päälle levitettiin havuja ja poronnahkoja. Kuopan edustalle sytytettiin suuri nuotio, joka paahtoi kasvomme punaisiksi. Kodassa oli aina tullut mustaksi. Taaksemme asetettiin pieniä mäntyjä viistoon tulta vastaan. Ne suojelivat tuulelta ja pakottivat savun kulkemaan kuoppamme yläpuolitse. Sellainen kuoppa on paljoa lämpöisempi kuin kota, ja täydellä syyllä ostjakit moittivat samojedien asuntoja kylmiksi. Molemmat seurueet yrittävät jutella toistensa kanssa. Opimme muutamia ostjakkilaisia sanoja ja niiden avulla sekä jonkinlaisella kuuromykkäin viittomakielellä onnistuu meidän jokseenkin hyvin ymmärtää toisiamme. Tilanteen koomillisuus saa meidät melkein unohtamaan huonosti tyydytetyn nälkämme.
12 p:nä heräsimme vesilammikossa. Yöllä oli satanut runsaasti lunta ja se oli meidät kokonaan peittänyt. Se suli tietenkin heti, ja meillä oli paljon vaivaa kuivatessamme vaatteitamme ja itseämme nuotion edessä. Varemmin yöllä emme olleet päässeet laisinkaan nukkumaan, sillä porot olivat kuljeskelleet ylitsemme ristiin rastiin ruuanjätteitä etsiessään.
13 p:nä saavuimme Saar-muur nimiselle mökille, jossa toistamiseen tapasimme ostjakkeja, mutta yhtä nälkäisiä kuin me itsekin.
14 p:nä saimme tyytyä pelkkään teehen niinkuin edellisenäkin päivänä. Nälkä kävi yhä tuskallisemmaksi ja siitä syystä me kiiruhdimme eteenpäin, vaikka lumi pyrysi ympärillämme eikä näkynyt taivasta eikä maata. Iltahämärässä saavuimme Pangas nimisen majan luo, josta on kolmatta peninkulmaa Larjatskoeen. Joimme hirveät määrät kuumaa vettä, mutta emme sittenkään saaneet nälkäämme sammumaan.
Maaliskuun 15 p:nä saavuimme Larjatskoeen, löysimme ihmisiä ja ruokaa. Jätimme kaikki tavaramme metsään ja Kääreksen vaimo otti valvoakseen jäljelle jääneitä poroja. Juotuamme viimeistä kertaa teetämme ja poltettuamme noita hienoja männynkäpyjä puimme yllemme parhaat vaatteemme. Vedin päälleni komean maalitsan ja jalkoihini kauniisti kirjaillut jakuuttilaiset saappaat. Otettuamme kiinni poromme ja pistettyämme turkiksia maalitsojen alle lähdimme Larjatskoeen kuumeentapaisella kiireellä.
Parhaimmilla poroilla karautimme eteenpäin, mutta hurjasta vauhdista huolimatta oli kärsimättömyyteni suuri eikä tie näyttänyt koskaan loppuvan. Sivuutimme Vahin sekä venäläiseen malliin rakennetun ostjakkilaisen majan. Kuljettuamme muutamien purojen poikki näkyi kirkonkylä vihdoin häämöttävän Vahin sivujoen rannalla. Se sijaitsi keskellä viheriöivää setripuumetsikköä ja talot olivat siellä tavanmukaisissa riveissä, kirkko vähän etäämpänä.
Tuuli vinkuu ympärillämme, lumi tupruaa joka taholle ja kuin valkoisen pilven ympäröiminä kiidämme yli jäiden, rannalle ja kylään. Mahtoi tuntua ihmeelliseltä katsella noita kahtakymmentä poroa ja kymmentä rekeä, joissa istui nahkavaatteisiin puettuja, pitkiä seipäitä heiluttavia miehiä. Itämaiden ja äärimmäisen Pohjolan miehet, ruskeina ja ahavoituneina, pakkasen, tuulen, auringon ja kaikkien säiden karaisemina, tekivät tuloaan puoleksi länsimaiseen siirtolaan, jossa kaikki kantoi niin proosallista leimaa.
Saapuessamme kylään tuntui se hiljaiselta ja rauhalliselta, ikäänkuin olisi nukkunut suloista lauvantai-illan unta. Mutta tuskin olivat asukkaat meidät huomanneet, kun jo koirat rupesivat haukkumaan, lapset kiiruhtivat kadulle ja muut ihmiset akkunoihin meitä katsomaan. Ajoimme rikkaimman kauppiaan pihalle, ja kauppias tuli saalista vainuten ja makeasti hymyillen meitä vastaan. Olimme päättäneet pitää hieman lystiä kauppiaiden kustannuksella. Minä tekeydyin rikkaaksi tunguusiksi voidakseni omin silmin nähdä miten he kohtelevat alkuasukkaita. Tundroilla hankkimani komea puku herätti heti huomiota, ja he kyselivät osasinko venättä puhua. Pudistin päätäni ja puhelin yksinomaan samojedia. Ostjakeilta he useamman kerran kysyivät mikä minä olin miehiäni. Pituuteni, toisiin verrattuna, herätti epäluuloa, ja ostjakkien täytyi tekaista semmoinen juttu, että äitini muka oli ollut venakko, mutta kuollut minun piennä ollessani, joten en ollut kieltäkään oppinut. Tämän kuultuaan vanha Prohor Gaidalov, jonka sekä Karjalainen että Sirelius hyvin tuntevat, murahti jotta: "Kappas pirua, kun on äidinkielensä unohtanut."
Tervehdittyämme kaikkia vietiin meidät kauppiaan kyökkiin, jossa meille tarjottiin teetä ja leipää ja viinaa. Aikoessamme ruveta mahorkkaa polttamaan pyydettiin meitä menemään pihalle. Kun he luulivat meidän juoneen tarpeeksi viinaa, ajettiin meidät lammaslauman tavalla puotiin, jossa kauppias valmistautui käynnistämme hyötymään. Vedimme esille turkikset ja vaihdoimme ne tavaroihin. Yhtä halvalla kuin he saivat turkiksemme, yhtä kalliista hinnasta täytyi meidän ostaa rasvat, voit, sokerit, makkarat ja leivät. Koko päivän vierailtuamme eri kauppiaiden luona paljastin minä lopulta itseni. Hämmästys oli suuri, ja aluksi ei kukaan ottanut uskoakseen, että minä olin muuta kuin alkuasukas. Illalla, palatessamme takaisin leiriimme, oli seuralaisteni äärettömän hauska katsella, kuinka toisin minua nyttemmin kohdeltiin. Vanha Prohor oli näet kutsunut minut hienoille päivällisille kamariinsa ja lähtiessäni hän talutti porojani läpi koko kylän.
Illalla järjestimme metsässä juhlan ja söimme itsemme hirvittävän kylläisiksi. Seuraavana aamuna erosin kaipuulla uskollisista seuralaisistani, jätin heille poroni ja läksin Larjatskoeen.