ANTTI.
(Keskeyttäen.) Suo anteeksi, mutta niitä aikoja en tahdo muistella. Ne ovat kauhistus sekä itseni että jumalan edessä. Kuka tietää, jos niitä muistellessa epäilyksen siemen heräisi uudelleen ja silloin olisin hukassa.
KARI.
Minun käy sinua oikein sääliksi. Noinko heikko uskosi onkin?
ANTTI.
Heikko tai vahva; vaan elä koettelekaan enää minua vetää siihen epäilykseen, josta jumalan suoranaisten muistutusten kautta olen pois kutsuttu.
KARI.
Ha, ha, ha! Kuule nyt —
ANTTI.
(Keskeyttäen.) En viitsi kanssasi, kun sinä et kumminkaan voi niitä asioita käsittää.