Antti, tulepas katsomaan, aivan kuurassa, ja hieno riitta tuossa vesi-astiassa.
ANTTI.
(Hypähtää ylös.) Onko se mahdollista? (Mennessään.) Se ei voi sittenkään olla mahdollista. (Tultuansa Karin luo masentuneena.) Tosi se kumminkin on.. Onko todellakin halla jo käsissä ja kurjuus ihmisten edessä vielä suurempana.. Kari, neuvo sinä mitä tehdä, nyt minä olen aseetoin.
KARI.
Niin, mitä tehdä? Se on kysymys. (Osoittaa sormellaan.) Katsopas, tuollakin muuan mies levotoinna viljapeltojansa kiertelee voimatta mitään tehdä. Kyllä ei tänä yönä monen miehen silmään uni tule.
ANTTI.
Onko tämä nyt jumalan vai ihmisten syy? (Vaipuu ajatuksiinsa.)
KARI.
Se ei ole kummankaan.