— Kyllä tämä sittenkin on yhtä saakelin vätystystä, mutisi hän itsekseen. — Ollapa herra, niinkuin esimerkiksi nuo virkamiehet. Ei ole tappelemista palkollisten kanssa, eikä karjanrehuja haettava. Joka on virkaan päässyt, se nostaa ruunulta rahaa vaan niinkuin roskaa, ja elelee.
Mutta siinä ei nyt sillä kertaa mikään muu auttanut, kuin panna miehet lopuilla rahoilla, joita oli markkinoita varten säästänyt, hakemaan olkia ja kauroja, sillä heiniä hän ei päättänyt ostaa, koska kuuluivat kallistuneen. Ja eläähän hevoset ja karja jauhosilpullakin lopun talven, tuumaili hän.
Kun Oskari illalla palasi Jussilan metsästä, missä oli yksinään ollut mittauksilla, pyysi Joppi häneltä pari sataa markkaa etukäteen lainaksi. — Sillä nyt on käynyt niin tuhannen hullusti, sanoi hän, ett'ei auta muu, ja markkinoille meno on aivan välttämätöntä, vaihettamaan Pekka pois, koska se on saanut patin jalkaansa.
7.
Talvimarkkinain aattopäivänä — jotka markkinat tavallisesti ovat Kallenpäivän aikaan tammikuulla — ovat Joppi ja Oskari yhdessä matkalla Hämeenlinnaan, Joppi vaihettamaan parempaan pattijalkaa orittansa, ja Oskari muuten markkinoita katsomaan ja hakemaan rahaa lisää tukinajoa varten.
Joppia veti luontonsa joka markkinoille vastustamattomasti. Ne olivat hänen lempimatkojansa ja oli hän niihin jo nuoresta pojasta tottunut ja ihastunut. Isä oli antanut hänen mennä — ja niin oli hän jo aikaiseen niillä matkoilla päässyt Hattelmalassa ja Punaportilla markkinahuijauksen, kortinpelin ja hevosvaihdon makuun, eikä häntä sittemmin koko ikänään voinut mikään voima pidättää markkinoille menemästä. — Hän joskus kerskaili itsekin sitä, että jo sillä ijällä oli kehittynyt niin eteväksi markkinamieheksi. Ja totta se olikin, sillä tarkimmilleen hän tiesi, missä paikassa mikin Hollolan tai Asikkalan hevoshuijari tavallisesti piti korttieria, missä oli paras ja turvallisin korttia lyödä, ja mistä sai hankituksi itsellensä yönaikana pienellä lisämaksulla nuijan viinaa, sittenkuin puodit ja ravintolat oli sulettu.
Vankkana hän istui nytkin rekensä perässä, supinahkaturkissaan, pitkä varret saappaat kumikalosseihin pistettynä, ja ajoi varovasti Pekkaa, ett'ei se hikaantuisi ja siitä pörröttyisi, sillä sen täytyi huomenna olla välttämättä sileän, jos mieli saada hyvän kaupan.
Ja varma hän oli myös, että hän hyvän kaupan tekisi, sillä pattia Pekan jalassa oli mahdoton kenenkään huomata, kun hän oli patin päältä polttanut karvan kuumalla raudalla lyhemmäksi, ja hangannut sen sitten poltetulla korkilla sileäksi ja kiiltäväksi. Ja kun Pekka oli ollut laihanpuoleinen, oli Joppi syöttänyt sillä ennen lähtöään alunaa, josta se paisui ja tuli turpeaksi. — Keino, jonka hän oli oppinut eräältä vanhalta hollolaiselta, ja jota hän piti erityisenä salaisuutenaan, ilmaisematta sitä edes parhaille ystävilleen.
Iltahämyssä saapuivat markkinamiehet kaupunkiin ja pysähtyivät Myllymäkeen. Siinä oli Jopilla tuttava kauppias, jonka luona hän oli monasti ollut ja jonka talliin nytkin sai hevosensa yöksi.
— Se on niin hyvä, kun saa hevosensa varmaan paikkaan, oli hän sanonut Oskarille, — kyllähän miehet aina toimeen tulevat.